Diakonia - lähellä sinua

Kirkon diakonia eli lähimmäisen palveleminen perustuu kristilliseen rakkauteen. Diakonia on ihmisen rinnalla kulkemista – käden ojentamista ihmiseltä ihmiselle. Se on yhteinen tehtävämme.
Seurakunnan diakoniatyö antaa hengellistä, henkistä ja aineellista apua erilaisissa elämäntilanteissa. Tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen ja luottamuksellinen kohtaaminen.
Tavoitat meidät avoimilta diakoniavastaanotoilta. Voit myös varata keskusteluajan tai pyytää työntekijää kotikäynnille. Diakoniatyö on maksutonta kaikille seurakuntamme alueella asuville. Taloudellista tukea hakevalta edellytetään, että hän on selvittänyt mahdollisuuden saada yhteiskunnan lainmukainen sosiaaliturva. Vähävaraisuuden toteamiseksi hakijan tulee esittää samassa ruokataloudessa asuvien tulo- ja menotiedot.
Diakoniatyöntekijöiltä saat tietoa toiminnasta sekä mahdollisuuksista olla itse mukana diakonian vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoisena voit toimia lähimmäisenä, talkoolaisena, käytännön palvelutehtävissä tai yhteisvastuukerääjänä.

 

Halutessasi tukea diakoniatyön kautta taloudellisesti 
seurakuntamme alueella asuvia lähimmäisiä,
voit antaa lahjoituksesi jollekin seuraavista tileistä:

TSOP 573008-17241
SAMPO 800010-551193
NORDEA 245938-2061
Kirjoita viestikenttään: 7910 8101 220   (huom. ei viitenumero)

 

 

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111

Yhteystiedot ja vastaanottoajat:

Merja Lehtinen, vs. diakonissa
etunimi.sukunimi@evl.fi
ke klo 9-10 Viinikan kirkko
p. 212 3710
pe klo 9-10 Nekalan seurakuntatalo
p. 223 5110
p. 050 441 3943

Anne Järvinen
, diakoni
etunimi.sukunimi@tampere-evlsrk.fi
ma klo 9-10 ja to klo 14-15
Viinikan kirkko p. 212 3710

Eveliina Ruokola, diakoni
etunimi.sukunimi@tampere-evlsrk.fi
ti klo 15-16 Viinikan kirkko
p. 050 464 8089

Ismo Kunnas, diakoniapappi
etunimi.sukunimi@evl.fi
p. 050 379 1866

Marja Ochieng,
diakonissa
vv. 31.12.2010 asti
Riitta Kivistö, diakonia-avustaja
vv. 30.10.2010