RuokaNysse huristi apuun oikeaan aikaan

Seurakuntien diakoniatyö on muuttunut talouden taantumien seurauksena

Tampereen seurakuntien diakoniatyö tutki tänä vuonna, miten hyvin tamperelaiset
tuntevat sen toimintaa. Suurin yllätys oli se, että 45 prosenttia vastaajista
tiesi mikä on RuokaNysse.

- RuokaNysse on ollut toiminnassa vasta reilun vuoden ajan. Selvästi
tällaiselle toiminnalle on ollut nyt taantumassa iso tarve, kun puolet
kaupunkilaisista tietää siitä, diakoniajohtaja Matti Helin sanoo.

Suomen ev. lut. seurakuntien tekemä diakoniatyö laajensi toimintaansa viime
laman aikana. Aikaisemmin oli keskitytty vanhusten ja päihde- ja
mielenterveysongelmaisten auttamiseen.

- Laman aikana alettiin auttaa ihmisiä ikään ja terveydentilaan katsomatta ja
sillä tiellä on jatkettu.

Tampereella aloitettiin Ruokapankkitoiminta edellisessä lamassa. RuokaNysse on uusi kehittyneempi muoto, jossa ruoka-apua jaetaan kaupunkia kiertävästä
linja-autosta.

Tunnetuin Tampereen seurakuntien diakoniatyön palveluista on vapaaehtoisen
vanhustyön keskus Mummon Kammari. Sen tietää 72 prosenttia kaupunkilaisista. Yli 20-vuotiaan Mummon Kammarin toiminnasta julkaistiin juuri kirja Näppituntumalla.

Toisenlainen vapaaehtoisen auttamisen kanava SuurellaSydämellä.fi-työpaikkatori verkossa ei ole vielä yhtä tunnettu. Noin 16 prosenttia vastaajista on kuullut siitä. SuurellaSydämellä.fi-sivujen kautta voi ilmoittautua vapaaehtoistyöhön. Tällä hetkellä siellä haetaan esimerkiksi vertaistukijumppauttajaa ja hiusten leikkaajaa asunnottomille.

45 prosenttia kaupunkilaisista on kuullut päihteidenkäyttäjien ja asunnottomien
päiväkeskuksen Mustan Lampaan toiminnasta. Näkövammaisten kohtaamispaikka Myötätuulen ja nuorten ohjaus- ja toimintakeskus Messin tunnettuus tamperelaisten keskuudessa on noin 15 prosenttia.

Tampereen diakoniatyön tunnettuustutkimuksen toteutti Tampereen ev. lut.
seurakuntien toimeksiannosta Innolink Research oy. Se tehtiin
puhelinhaastatteluina tammi-helmikuussa 2010. Kohderyhmänä ovat täysi-ikäiset tamperelaiset. Tutkimus perustuu 400 haastatteluun.

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111