Rippikoulut elävät kesän kiireisintä vaihetta
Kesä on rippikouluille kiireistä aikaa. Sadat nuoret suuntasivat lomien alettua leirikeskuksiin, kansainvälisille ripareille ulkomaille tai aloittivat kaupunkirippikoulun.
Osalla ryhmiä ilo on jo muisteluvaiheessa, kun taas toiset perehtyvät parhaillaan kristinuskon perusteisiin tai odottavat konfirmaatiota. Vielä elokuussa Tampereella pidetään kymmenkunta leirijaksoa.
Suurin osa on valinnut kotiseurakuntansa tavallisen rippikoulun. Teemaripareilla on kuitenkin riittänyt kysyntää.
– Esimerkiksi ulkomaan rippikoulut ja Harjun Isosaaren leiri kiinnostavat kovasti, kertoo toimistosihteeri Minna Lekkermäki Tampereen seurakuntien nuorisotyöstä.
Sanoma ei kärsi
Tampereella valikoimaan kuuluvat kesän kaupunkirippikoulujen lisäksi polkupyöräripari Turun saaristossa, merihenkinen rippikoulu Ahvenanmaalla sekä Lapin vaellusleiri, joka kuitenkin peruuntui liian pienen ilmoittautuneiden määrän takia.
Kansainvälisten leirien kohdemaita ovat tänä vuonna Saksa ja Tanska. Nuorilla riitti vauhtia ja kavereita myös liikuntapainotteisella leirillä Varalan urheiluopistossa.
– Urheiluleireille lähtee aktiivista väkeä, arvioi leirin vetäjä, nuorisotyönohjaaja Ari Santaharju.
Liikunnan ja ohjaajien lisäksi myös iltaohjelma ja yhteishenki saivat nuorilta kehuja. Kristillinen sanoma pysyi silti keskiössä.
Ilmoittautuminen taas
Rippikoulun käy Tampereella tänä vuonna yli 1700 nuorta eli reilut 83 prosenttia ikäluokasta. Koko maassa rippikoulun kävi esimerkiksi vuonna 2008 lähes 58 000 nuorta eli 87,6 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta.
Ilmoittautuminen vuoden 2011 rippikouluihin alkaa syyskuun alussa ja kestää neljä viikkoa. Ilmoittautuessa pyydetään useita ryhmävaihtoehtoja.
Kausi aloitetaan valtakunnallisella rippikoulusunnuntailla ja kirkoissa pidettävillä messulla. Useimmat seurakunnat myös siunaavat rippikoululaiset. Aikuisrippikouluissa opetusta annetaan ympäri vuoden.
Lisää asiaa Tampereen rippikouluista syyskuun Kirkkosanomissa.
Rippikouluryhmien omat sivut: www.tampereenrippikoulut.fi/riparisivut
Lisätietoa rippikouluista ja isostoiminnasta: evl.fi/rippikoulu

Anselmi Nikkilä ja Michael Vuorio kehuivat Varalan leirillä sekä liikuntaa että yhteisiä hetkiä.
Kuva: Janne Ruotsalainen