Puput ja muut päiväkerholaiset juhlivat Keskustorilla
Tampereen seurakuntien päiväkerhotyö juhli 60 toimintavuottaan Keskustorilla kesälaulajaisissa 15.6.2010.

Tesoman päiväkerholaiset Peik Pyrrö ja Justus Walden olivat sonnustautuneet kukkasiksi. Härmälästä tulleet Aaro Rajala, Lahja Toikka ja Milja Suihkonen esiintyivät merimiehinä.
- Jännää, kun päästiin retkelle, viisivuotias Aaro Rajala kommentoi.
Hän ja muut Härmälän päiväkerholaiset olivat pukeutuneet merimiehiksi. Asuun kuului päähineen ja huivin lisäksi itse askarrellut lippu ja kiikarit.
- Ensin nämä maalattiin ja sitten laitettiin nauha ja sitten solmut kolme kertaa, Aaro kuvaili kiikareiden valmistusta.
Merirosvojen lisäksi paikalle oli saapunut pupuja, hiiriä ja kukkasia.
Lastenohjaaja Leena Katriina Leppänen ja haitarin soittaja Sanna Saarinen laulattivat ja leikittivät päiväkerholaisia ja muita paikalle kerääntyneitä lapsia vanhempineen. Lopuksi yleisön ylitse kulkivat suuret siunausliinat ja lapset saivat mukaansa lakupötköt.
Kesälaulajaiset ovat jo perinne. Aiemmin niitä on vietetty Pikku Kakkosen puistossa ja Vanhan kirjastotalon puistossa.

Takahuhdin Pappilan päiväkerholaisista oli hauskaa kantaa ryhmän kylttiä. Kantovuorossa Kiia Korpinen ja Sara Pietiläinen.
Kuvat: Janne Ruotsalainen