Strategian ensimmäinen osa hyväksyttiin

Valtuusto hyväksyi 24.9. Tampereen seurakuntayhtymän strategian ensimmäisen osan. Se käsittää mission, vision, arvot, strategiset suuntaviivat ja kärkihankkeet vuoteen 2015.

Reilusti kristitty -strategiasta hyväksyttiin pidempi, taustoittava osa ja sen tiivistelmä, jota tullaan pitämään esillä erillisenä "käyntikorttina".

Seurakuntien talous pysynyt tasapainossa

Yhteiselle kirkkovaltuustolle esiteltiin seurakuntayhtymän taloustilannetta. Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi korjatun talousarvion jo 11. kesäkuuta valtuuston valtuuttamana. Tarpeen oli kuitenkin esittää valtuustolle vielä 2009 talousarvio korjattuna ja päivitettynä versiona.

Hallintojohtaja Matti Ilveskoski kertoi, että talous on kehittynyt elokuun loppuun mennessä jopa odotettua paremmin. Kirkollisverotuloja on kertynyt prosentti enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Toisaalta yhteisövero on miinuksella 17 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Verotulot ovat Tampereella kertyneet kaiken kaikkiaan seurakuntien keskiarvoa paremmin.

Kukin yksikkö on jo tänä vuonna joutunut tarkastelemaan tulojaan ja menojaan säästöjen aikaansaamiseksi. Säästöt on laskettu kaikille yksiköille samalla juustohöyläperiaatteella. Mikäli yksikkö ei tänä vuonna pääse tavoitteeseensa, sen on etsittävä säästöt vuoden 2010 aikana.

Hautamaksut nousevat

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti nosta hautamaksujen hintoja.  Korotus perustuu seurakuntayhtymän talouden tasapainottamiseen ja valtakunnallisiin tilastovertailuihin. Korotukset painottuvat pääosin uurnahautoihin.

25.09.2009 10:39
Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111