Tampereen seurakunnissa taloutta kurottu tasapainoon
Tiukka säästöohjelma puri taloudessa
Tampereen seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi tälle vuodelle talousarvion, joka näytti miinusta noin 1,6 miljoonaan euroa. Alkuvuodesta verotulojen laskun pelättiin aiheuttavan jopa 2,4 miljoonan euron alijäämän. Lopullinen tilinpäätös voi kuitenkin olla lähellä 0-tulosta.
Tämä on mahdollista, koska heti kuluvan vuoden kevättalvesta yhtymässä avattiin talousarvio ja päätettiin miljoonan euron säästötavoitteesta tälle vuodelle. Säästöjä on tullut.
Hallintojohtaja Matti Ilveskoksi muistelee, että alkuvuodesta elettiin kuukaudesta toiseen. Pidemmälle ei osannut talouden alamäkeä arvioida.
– Toisaalta olimme aika luottavaisia. Taloutemme on vahvalla pohjalla. Se kestää kyllä muutaman lamavuoden, kunhan huolehditaan menojen sopeuttamisesta tuloihin parin vuoden aikavälillä.
Henkilöstö otti säästötalkoot tosissaan
– Täällä hetkellä näyttää siltä, että miljoonan euron säästötavoite toteutuu varsin hyvin, Matti Ilveskoski kiittelee henkilökuntaa
Monta talousarviota tehnyt Matti Ilveskoski laati myös säästötalousarvion aika tarkasti kohdalleen.
– Verotuloarvio näyttää toteutuvan hyvin, jopa hiukan yli arvioidun. Kirkollisverokertymäksi muodostui noin 31,2 miljoonaa euroa eli runsaat 700 000 euroa yli arvioidun. Yhteisövero-osuutta kertyi 4,4 miljoonaa eli noin 300 000 euroa vähemmän arvioidusta. Viime vuoteen verrattuna verotulojen lasku oli 1,9 % eli noin 700 000 euroa.
Velaton seurakuntayhtymä
Tampereen seurakuntayhtymä korjasi 2000-luvun alkupuolella kirkkoja tahtiin, joka jo toisia hirvitti.
– Näin jälkikäteen näyttää siltä, että teimme juuri oikein. Hyvien vuosien rahoilla saatoimme laittaa kirkot kuntoon tulevia vuosikymmeniä varten ja vielä ilman velkaa. Myöskään kaikkia säästöjä ei haaskattu rakennuksiin, vaan kehitimme myös toimintaamme, Matti Ilveskoski summaa.
Vuoden 2010 talousarvio on jo toisenlainen. Säästötalkoot jatkuvat. Investointeihin on varattu kaikkiaan kaksi miljoona, joista 400 000 euroa on kohdennettu hautausmaille ja tietohallintoon.
Yhtään uutta vakituista virkaa ei perustettu. Seuraavia määräaikaisia virkoja yhteinen kirkkovaltuusto päätti jatkaa.
- Harjun seurakuntaan diakonian määräaikainen virka Silmukan hoitamista varten vuosiksi 2010 – 2011
- Hervannan seurakunnan Café Olohuoneen työtekijä vuoden 2010 loppuun
- yhteiseen diakoniatyöhön elintarvikeavun työntekijän työsuhde vuosiksi 2010- 2011
- yhteiseen nuorisotyöhön virka vuodeksi 2010
- kiinteistöpalvelujen toimistoinsinöörin työsuhde ajaksi 2010-2011.
Ensi vuoden tärkeintä tehtävä on saada käyntiin strategiassa määritellyt tavoitteet. Niiden avulla pyritään ottamaan seurakuntalaiset yhä paremmin huomioon, muun muassa työntekijöiden siirtämisellä paikallisseurakuntiin. Tämä taas edellyttää hallinnon keventämistä.