Mummot maailmanpyörässä
Mummon Kammarin suuri kesäjuhla Keskustorilla huipentui vapaaehtoisten ja työntekijöiden huikeisiin näkymiin maailmanpyörässä.
Muutenkin torilla oli mukavaa ohjelmaa, jossa lauloivat esimerkiksi Sekasirkuttajat, Olli Yliharja, Jouko Mäki-Lohiluoma sekä Kelot ja Tekniikan laulajat. Päivikki ja Peter Dahlman hauskuttivat runoillen ja näytelmäryhmä Mukavat muuten vaan.
Ohjelman juonsi Ahti Jokinen, ja kukkia ojensi kukkaispormestari Maarit Tammisto. Tilaisuus oli osa Tampereen Kukkaisviikkoja.
Kammarin 20-vuotisjuhlavuoden syyskausi alkaa syyskuun alun avajaisjuhlalla Tuomiokirkossa. Sitä ennen järjestetään jo kaksi perehdytyskurssia vapaaehtoiseen vanhustyöhön. Vapaaehtoisia ja heidän autettaviaan olikin juhlayleisössä reilusti.
- Itsehän siitä saa enemmän kuin antaa, arvioi vapaaehtoistyötä yksi talonmies pikkaraisista, Eero Härkönen. Torijuhlassa hän jakoi ilmapalloja.
Asta Kettunen