Lähetysjuhlien ristit olivat hittituote
Tampereen seurakuntien vapaaehtoisten Tuhat ristiä Lähetysjuhlille -hanke onnistui yli odotusten. Ristien myyntitulot, yhteensä 9250 euroa, lahjoitetaan kokonaisuudessaan Mauritanian tyttöjen koulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta. Lisäksi Tampereen Tuomas-yhteisö lahjoittaa Tuomas-tuotteiden myynnistä kertyneet 1300 euroa Hankelan nimikkolähettiperheen työn tukemiseen Namibiassa.
– Yhteinen ristiprojektimme onnistui yli odotusten. Kokemus Lähetyskylästä juhlien keskellä oli varsin myönteinen, säästä ja palelemisesta huolimatta. Tuotteet menivät hyvin kaupaksi, mutta eivät kuitenkaan loppuneet kesken. Useat ostajat tiesivät jo etukäteen risteistämme, kiitos tiedotusvälineiden, kertoo hankkeen koordinaattori Pirkko Tuomisto.
– Päällimmäisenä on syvästi kiitollinen mieli Jumalan johdatuksesta ja siunauksesta, jota talkootyössämme saimme kokea. Suuret kiitokset kaikille, jotka halusitte antaa oman panoksenne tähän suureen yhteiseen koitokseen.
Talkoolaiset valmistivat kevään kuluessa tuhat puista ristiä, joista tehtiin rukoushelminauhoja, avaimenperiä sekä ranne- ja kännykkäkoruja. Ristikoruja varten hankittiin muun muassa yli 100 000 puista tai muovista helmeä.
– Risti hiottiin hieman T-kirjaimen malliseksi, joten se on oikein sopiva muisto Tampereella vietetyistä Lähetysjuhlista. Jokainen risti on yksilöllinen ja persoonallinen, kertoo Tuomisto.
Talkootyön eri vaiheissa – suunnittelu ja materiaalien hankinta, sahaaminen, hionta, maalaaminen ja helmituotteiden kokoaminen, viimeistely, myynti – oli kaikkiaan kolmisenkymmentä henkeä. Töitä tehtiin 11 maanantai-iltana ja lauantaipäivän talkoissa. Useat tekivät helmitöitä ja maalaamisia myös kotona.
Ilkka Lapp sahasi kaikki tuhat ristiä. Opettajien Lähetysliitto osallistui talkoisiin valmistamalla sata ristirannerengasta. Töiden ohjaajina toimivat Liisa Tasala, Kirsti Petäjä, Maija Temonen ja Valma Mononen sekä yleiskoordinaattorina Pirkko Tuomisto.
– Tuotteemme oli innostava ja toimiva, ja toivomme maailmalle lähteneitten ristiemme kantavan siunausta mukanaan. Jatkoakin on kovasti kyselty. Sitä mietitään, sanoo Pirkko Tuomisto.