Esitys: seurakuntia ja yhteisiä työmuotoja olisi enintään puolet nykyisestä
Tampereen seurakuntien strategian viimeinen osa Toiminnallisten ja taloudellisten rakenteiden strategiset linjaukset hyväksyttiin yhteisessä kirkkoneuvostossa 8. joulukuuta.
Suunnittelutoimikunta muutti 3.12.2009 pidetyssä kokouksessa esittelyä yhteiselle kirkkoneuvostolle siten, että neljän suomenkielisen ja ruotsalaisen seurakunnan sijasta käytetään muotoa: seurakuntia ja yhteisiä työmuotoja olisi enintään puolet nykyisestä.
- Suunnittelutoimikunta väljensi sanamuotoa, koska halusimme jättää pelivaraa muillekin vaihtoehdoille, Matti Ilveskoksi kertoo.
Yhteisessä kirkkoneuvostossa kannettiin myös huolta siitä, miten seurakuntalaisten ääni kuuluisi paremmin päätöksenteossa. Jatkotyöskentelyssä on oltava paremmin yhteydessä seurakuntaneuvostoihin.
Yhteinen kirkkovaltuusto päättää viimeistä osasta 17.päivänä joulukuuta.
Kirkon Ulkomaanavun kautta ruoka-apua Afrikkaan
Yhteinen kirkkoneuvosto myönsi 10 000 euroa Itä-Afrikan ruokapulan lieventämiseksi.