Asunnottomien päivässä lähes kolmesataa kävijää

Valtakunnallisen asunnottomuuspäivän tapahtuma Mustassa Lampaassa oli yleisömenestys. Viiden tunnin aikana päiväkeskuksen toimintaan kävi tutustumassa lähes kolmesataa ihmistä.
– Tutustujien joukossa oli paljon niitä, jotka eivät ole meidän asiakkaitamme. Myös kanta-asiakkaat olivat selvin päin, erityisdiakoniatyöntekijä Salme Asunen kertoo.
Kauppansa teki laatikoittain mustaamakkaraa ja seitsemän isoa täytekakkua. Asiakkaat saivat ottaa mukaansa leipää ja lahjoituksina saatuja jogurtteja.
Päättäjät kuitenkin pysyivät paikalta poissa. Tapahtuman päättäneeseen ehtoollismessuun osallistui kuutisenkymmentä henkeä.

Musta Lammas huolehtii vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten oikeudesta terveydenhuollon palveluihin ja sosiaalietuuksiin. Se on myös ruokapaikka, pesupaikka ja olohuone heille, joilla ei omia ole.
– Asunnottomien päivän ravintolalla tahdoimme muistuttaa, että asunnottomat ja päihdeongelmaiset ansaitsevat korkealaatuista palvelua, johtava erityisdiakoni Marko Ajanki sanoo.
Musta Lammas on perustettu vuonna 1982 diakonissa Kaija Hakalan aloitteesta.
– Se kohosi nopeasti yhdeksi asunnottomien eturivin ruokapaikoista, ja maine on pitänyt jo 27 vuotta, Ajanki sanoo.

Asunnottomat olivat tapahtumassa etusijalla, joten portsarina esiintynyt vapaaehtoistyöntekijä Heikki Jussila oli varautunut näyttämään liian herraskaisille kävijöille poistumismerkkiä. Kuva: Rami Marjamäki

19.10.2009 16:21
Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111