Tampereen Lähetysjuhlat tähtäävät tulevaan
Tampereella 5.–7. kesäkuuta pidettävien lähetysjuhlien teemaksi on valittu Uudet jaot! Sloganin keksi Jukka-Pekka Ruusukallio muistelleessaan lapsuuden leikkejä. Kun toinen puoli oli pahasti alakynnessä, oli huudettava uudet jaot, jonka jälkeen voitiin jatkaa puhtaalta pöydältä.
Tampereen juhlat tekevät oikeutta 150-vuotisjuhliaan viettävälle Suomen Lähetysseuralle, niin monipuoliseksi ohjelma on saatu. Tarjonnan tavoitteena on paitsi esitellä nykyistä toimintaa, myös koukuttaa tamperelaisia ja muita juhlille tulijoita lähtemään lähetystyön tukijoiksi, toimijoiksi ja kumppaneiksi.
Päätöstilaisuuden aiheena on Uudet jaot, ja tässä tilaisuudessa on kutsutaan yleisöä mukaan lähetystyön tukijaksi, kukin omassa seurakunnassaan.
Uutta on myös se, että juhlista on tehty city-tapahtuma. Keskustorille nousee Lähetyskylä, jonka mökeissä myydään erilaisia tuotteita lähetyksen hyväksi. Lähetyskylässä on myös teltta, jossa on runsaasti konsertteja ja muita tilaisuuksia.
Hienon lisän juhlille tuovat kansainväliset kutsuvieraat. Suomen Lähetysseura on kutsunut kaikista yhteistyökirkoistaan edustajat juhlimaan 150-vuotiasta. He tuovat eri tilaisuuksiin näkemyksensä omasta maastaan ja kirkostaan.
Juhlille odotetaan noin 20 000 kävijää.
Lähetit siunataan Ratinan stadionilla
Juhlavuosi on tuonut ohjelmaan oman historiallisen painotuksensa, joka näkyy erityisesti lauantaina Ratinan stadionilla. Kello 11 alkaa pääjuhla Kansojen vaihtopöytä. Tämän osio on runsauden sarvi, jossa ovat mukana menossa muun muassa 12 opetuslasta, jotka saapuvat eri puolilta maailmaa. Juonta vievät eteenpäin myös Xaris Dance Finland -tanssiryhmä, Maria Laakso, laulu sekä Lähetysseuran kuorot Amani, Safarikuoro, Jakaranda, Furahakören, rumpuryhmä ja Cumina. Kello 13 alkaa Yhdessä tulevaisuuteen, jossa käydään läpi 150-vuotiasta taivalta ja otetaan vastaan onnitteluja.
Kello 17 alkaa kauneimpien hengellisten laulujen yhteislaulutilaisuus, jonka jälkeen juhla muuttuu uusien lähettien siunaamisen messuksi. Messun toimittaa piispa Matti Repo avustajineen.
Lapsiperheille yllätysohjelma Delfinaariossa
Lapsiperheille on tarjolla Särkänniemen Delfinaariossa lauantaina kello12.30 ja 15.30 ja sunnuntaina kello15.30 jännittävä tarina, jossa myös delfiinit ovat tärkeässä roolissa. Tekstin on tehnyt tarinankertoja Kiisi Isotalo.
Alennusliput näihin tilaisuuksiin pitää ostaa etukäteen Keskustorin Lähetyskylästä tai Ratinan stadionilta.
Toinen lapsiperheille ja varhaisnuorille tarkoitettu paikka on Lasten katedraali, joka sijaitsee Finlaysonin kirkossa, Puuvillatehtaankatu 2.
Kirkossa alkavat joka päivä kello 10 Kaikille tilaa riittää –kirkkovartit tasatunnein. Lauantaina Lähetysmamselli kiertää ja kertoo lähetyksen alkuajoista kello15.30 ja 16.30. Kirkon pihalla on myös askarteluteltta. Likeisellä Tallipihalla Pulputinpannu –yhtye porisee leikein ja lauluin.
Varhaisnuorille on tarkoitettu myös säveltäjä Lasse Heikkilän uutuus Kaikki tiet vievät Roomaan. Musikaalin esittää Poikakuoro Pirkanpojat.
Tiedostavalle tulijalle
Lähetysjuhlia valmisteltaessa tavoitteiksi asetettiin uusien yhteistyömuotojen ja uudentyyppisen vuoropuhelun etsiminen. Samoin tavoitellaan yhteyden vahvistumista seurakuntien, yhteisöjen ja yritysten välillä, myös globaalisti. Myös vapaaehtoisia houkutellaan mukaan. Lähetystyötä koskevien mielikuvien ajanmukaistaminen on erityisen tärkeä toimintaympäristön muuttuessa.
Perjantaina kello 8.30-15.30 Tampere-talon Pienessä salissa on Missiologinen symposiumi, jonka aiheena on Kristillinen kirkko globaalina vaikuttajana. Mukana on yhteistyökirkkojen edustajia, piispa Matti Repo ja Luterilaisen maailmanliiton lähetyksen ja kehityksen osaston johtaja Kjell Nordstokke.
Jos haluaa tietää ja kokea lähetystyöstä pintaa syvemmältä, kannattaa osallistua vaikkapa Pispalan kirkossa pidettävään Etiopia-päivään. Neljän tunnin aikana soitetaan rumpuja, maustellaan outoja maukuja ja lauletaan ja liikutaan musiikin tahdissa.
Lauantaina kello 15 on mahdollista saada lisätietoa aids-tilanteesta Afrikassa. Asiasta luennoi gynekologi Maija Kajan. Tilaisuutta isännöi Tampereen Työterveyden johtava lääkäri Mauri Jussila.
Myös Lähetysseuran kummilapsityöstä saa lisätietoa Lähetyskylän teltassa perjantaina kello 14. Mukana pitkän linjan lähetystyöntekijä Kirsti Kirjavainen sekä kirkkomuusikko Endrias Hussien Etiopiasta. Ensimmäistä kertaa on kutsuttu koolle myös miehiä, jotka ovat tehneet lähetystyötä rakentamalla kirkkoja ja muita tiloja ulkomailla.
Uudet jaot -teema haastaa yhteiseen vastuuseen
Lähetysjuhlien teema "Uudet jaot" haastaa meitä yhteiseen vastuuseen. Juhlien tunnuskuvan on piirtänyt sarjakuvataiteilija Wallu.
Juhlavuodesta huolimatta Tampereen juhlilla ei katsota niinkään taaksepäin, vaan tuleviin vuosiin. Lähetys- ja kehitysyhteistyötä tarvitaan yhä enemmän muuttuvassa maailmassa. Maailmassa on vielä paljon hätää, epäoikeudenmukaisuutta ja väkivaltaa, johon on tartuttava. Juhlien teema ”Uudet jaot” haluaa haastaa ihmisiä pohtimaan sekä oman elämänsä arvoja että etsimään tapoja maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi yhdessä eri puolilta maailmaa tulevien ihmisten kanssa.
Parikymmentä jumalanpalvelusta
Sunnuntaina 7. kesäkuuta Tuomiokirkkoon tulevat kokevat varmasti tavanomaisesta poikkeavan messun. Tuomiokirkon täyttää laulu, erilaisin soittimin tuotettu musiikki ja tanssi, kun Namibiasta tulevat pitävät kirkossa Ongumbiro-messun. Messussa on käytetty eri heimojen kansanperinteestä nousevia sävelmiä.
Hanketta on vienyt eteenpäin Suomen Lähetysseuran lähetti Sakari Löytty, joka työskentelee lähettinä Namibiassa. Ongumbiro-messussa onkin kyse kansankulttuurin, musiikin, tanssin, mitä erilaisimpien soittimien ja eri kielien ottamisesta mukaan messuun.
– Namibia on eri heimoista ja kielistä koostuva mosaiikki. Ongumbiron myötä olemme ottaneet namibialaisten omalta pohjalta nousevaan messuun näin paljon aineksia.
Tämä messu myös televisioidaan ja se esitetään TV1:ssä sunnuntaina 14. kesäkuuta kello 10. Viinikan kirkon messu radioidaan suorana valtakunnan verkossa. Lähetysalkaa 7.6. kello 10.
Kansainväliset vieraat osallistuvat eri kirkoissa messuihin. Vierailijoita riittää myös lähiseurakuntien messuihin.
Lisäksi Tampereella on mahdollisuus osallistua Metallimessuun, Tuomas-messuun ja English Serviceen.
Konsertteja joka lähtöön – miltei kaikki ilmaisia
Lähetysseuran työssä musiikilla on ollut aina vahva asema. Niinpä Tampereen juhlillakin on melkoinen musiikkitarjonta, josta valita.
Lauantaina kello 20.30 alkaa Tampere-talon isossa salissa Lähetysseuran 150-vuotiskonsertti ja Juhlailo CD:n julkistaminen.
Miltei kaikki konsertit ovat ilmaisia. Tukensa lähetystyölle voi antaa kolehdin muodossa. Maksullisia ovat perjantaina Keskustorin Vanhassa kirkossa kello 20 alkava Kymmenellä kielellä kiitos, Juicea ja lähetysvirsiä, jonka esittää lauluyhtye Toisinto.
Samoin lauantaina kello 20 Aleksanterin kirkossa renessanssimusiikin konsertti Pyhiinvaeltajien matkassa on maksullinen. Fioretto Ensamble ja Vokaaliyhtye Lumous.
Myös Hällä-näyttämöllä esitettävä Kaikki tiet vievät Roomaan –musikaali on maksullinen.
Paljon loistavia konsertteja voi kuunnella ilmaiseksi.
Uudet jaot!
Lähetysjuhlien päätöstilaisuudessa Ratinan stadionilla kello 13 nostetaan esille teema Uudet jaot! Ratinassa pidettävä tilaisuus antaa tietoa yhteistyökirkkojen olosuhteista. Oman kirkkonsa ja maansa tilanteesta kertovat muun muassa Nepalin, Venetsuelan ja Botswanan kirkkojen edustajat.
Vieraita haastattelevat Aamulehden toimittaja Maila-Katriina Tuominen englanniksi ja pastori, toimittaja Hilkka Olkinuora ruotsiksi
Sunnuntaina 7. kesäkuuta Lähetysjuhlat jalkautuvat yli 20 Tampereen ja ympäristökuntien kirkkoon, joissa messun toimittajina on juhlien ulkomaisia vieraita tai lähetystyöntekijöitä. Juhlien päätöstilaisuudessa Ratinan stadionilla kello 13 kuullaan kansainvälisten vieraiden näkökulmia ihmisoikeuksiin ja siihen, mitä me kristittyinä voimme tehdä niiden toteuttamiseksi.
Lähetysjuhlien ohjelma: www.lahetysjuhlat.fi