Lapsityö puolustaa pienten ja perheiden oikeuksia

Koivistonkylän päiväkerholaisetKoivistonkylän seurakuntakodissa päiväkerhoa käyvät  Ossi Suominen (vas.), Niilo Siter, Iida Haviala ja Arttu Kokko järjestivät leikkimielisen mielenosoituksen lasten oikeuksien päivän kunniaksi. Kuva: Hannu Jukola

Tampereen seurakuntien lapsityö on tiiviisti mukana tamperelaisten lapsiperheiden arjessa. Lapsiperheitä kohdataan muun muassa pyhäkoulussa, päiväkerhoissa, avoimissa päiväkerhoissa ja koululaisten iltapäiväkodeissa. Toiminnan kautta tavoitetaan viikoittain yli 2000 seurakuntalaista, sekä lapsia, vanhempia, isovanhempia että hoitajia. Seurakuntien lapsityössä työskentelee 75 työntekijää.

– Lapsen oikeuksissa ja eduissa on kyse usein varsin arkisista asioista, joille tulemme vain niin helposti sokeiksi. Lastenohjaajat voivat työssään olla muistuttamassa perheitä näistä oikeuksista, mietti lapsityönjohtaja Kirsi Hakala.

Kirkossa tunnustetaan jokaisen lapsen arvo, ainutlaatuisuus ja pyhyys. Kirkon varhaiskasvatus ja kotien kristillisen kasvatuksen tukeminen ovat kirkon perustehtäviä. 

Lapsityössä paneudutaan tänä vuonna erityisesti lasten oikeuksiin ja hyvinvointiin, sillä vuonna 2009 vietetään lapsen oikeuksien yleissopimuksen 20-vuotisjuhlavuotta. Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi lapsen oikeuksien yleissopimuksen 20. marraskuuta 1989. Muun muassa kansalaisjärjestöt, evankelis-luterilainen kirkko ja lapsiasiavaltuutettu kampanjoivat sopimuksen tunnetuksi tekemiseksi. Lasten oikeuksia juhlitaan viikolla 47. Tavoitteena on lisätä lasten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia lapsia koskevassa päätöksenteossa.

Kerhokirje jaettiin jokaiseen kotiin

Juhlavuosi näkyy monella tavalla Tampereen seurakuntien lapsityön toiminnassa. Päiväkerholaisten vanhemmille on jaettu kirje, jossa kerrotaan kerhotoiminnan tavoitteista sekä lapsen oikeudesta pyhään. Kirjeessä esitellään Kättä päälle -sopimusta ja haastekampanjaa lapsiystävällisemmän Suomen rakentamiseksi.

Kirsi Hakala sekä lapsityönohjaajat Minna Kaihlanen, Päivi Aumala ja Leena Katriina Leppänen korostavat, että lapsen oikeuksien tulisi näkyä juhlapuheiden ohella myös ihmisten asenteissa ja käyttäytymisessä.   

Kirkon arvoja ovat pyhän kunnioitus, vastuullisuus, totuudellisuus ja oikeudenmukaisuus. Lapsen etu on lapsen todesta ottaminen. Sen vaikutukset liittyvät jumalanpalveluselämään, tilaratkaisuihin, kirkolliseen kieleen, toiminnallisiin painotuksiin, päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.

– Suomessakin olisi hyvä ottaa käyttöön lapsiseuraamuspykälä, jossa lapsen oikeudet otetaan huomioon päätöksenteossa ja suunnittelussa. Ruotsissa kirkolliskokous on päättänyt asiasta jo vuonna 1999, kertoo Minna Kaihlanen.

Päivi Aumalan mukaan lapsen oikeuksien huomioon ottaminen ei välttämättä ole iso asia tai suuri taloudellinen kysymys. Joskus pienikin näkökulman muutos riittää. 

Lapsityöntekijät pyrkivät työssään katsomaan asioita lapsen edun ja hyvinvoinnin kannalta. Tähän perustuen lapsityöntekijät ovat määrätietoisesti puuttuneet myös seurakunnan järjestämien tilaisuuksien päättymisaikoihin.

– Jos lapsityöstä pyydetään lastenhoitopalveluita parisuhdeiltaan, on lapsen oikeuksien mukaista, että tilaisuus päättyy viimeistään kello 20, kertoo Leena Katriina Leppänen esimerkin.

Lapsiperheiden tarpeet lisääntyvät taantumassa

Kirsi Hakalan mukaan lapsen oikeuksien toteutumista on syytä seurata erityisesti taantuman aikana.

– Lapsilta on usein helppo leikata, sillä he eivät ole puolustamassa oikeuksiaan päätöksenteossa. Kokemus on osoittanut, että lapsiperheiden tarpeet pikemminkin lisääntyvät kuin vähenevät laman aikana. 

Seurakuntien lapsityössä halutaan suojella lapsuutta ja turvata kasvurauha. Erityisesti lapsia tulisi kasvattaa median käyttöön, sillä vahingollista aineistoa on nykyisin helposti kaikkien saatavilla.

– Lapsella ja nuorella ei ole mahdollisuutta ymmärtää kaikkea näkemäänsä. Voisiko kirkko ottaa voimakkaammin kantaa esimerkiksi haitallista mainontaa vastaan, kysyy Kirsi Hakala.

Lapsityöntekijät haluavat korostaa juhlavuonna perheiden yhdessäoloa ja iloista tekemistä.

– On hyvä, että perheenjäsenillä on harrastuksia, mutta olisi hienoa, jos jokainen perhe löytäisi oman tapansa iloiseen yhdessäoloon, pohtii Päivi Aumala.   

Lapsella on oikeus hengellisyyteen 

Lapsen oikeuksien julistuksen mukaan lapsella on oikeus uskonnonvapauteen, pyhään ja hengellisyyteen. Lastenohjaajat kunnioittavat ja vaalivat lapsen hengellistä herkkyyttä arjen keskellä.

– Kristillisen uskon antama turvallisuus, toivo ja elämänrohkeus ovat keskeinen osa lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kristinuskon suuri kertomus ja omien kulttuuristen juurien tuntemus ovat suuri aarre. Kun lapsi oppii tunnistamaan pyhän itsessään, hän osaa kunnioittaa myös muiden ihmisten pyhän kokemusta, pohtii Minna Kaihlanen.

Kirsi Airikka

Tapahtumia lapsen oikeuksien viikolla

Tampereella toteutetaan kansalaistapahtumaviikko 16.–22. marraskuuta Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 20-vuotissynttäreiden kunniaksi. Juhlaviikon nimenä on Pään avauksia lapsen oikeuksiin.

– Viikon tavoitteena on pysäyttää erityisesti aikuiset ja avata heidän ajatuksiaan kohti lasta ja nuorta. Lapset eivät ole vain tulevaisuutta vaan myös tätä päivää. Lapsen oikeudet velvoittavat, jo tänään, miettii Tampereen kaupungin vs. lapsiasiamies Mia Lumio.

Viikon aikana järjestetään kaikille avoimia keskustelutilaisuuksia, yleisötapahtumia, tekemistä perheille, lapsille ja nuorille sekä alan ammattilaisille. Jokaisella päivällä on oma lapsen oikeuksien teema, esimerkiksi terveys, koulutus, turva ja osallistuminen. Juhlaviikko toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden yhteistyönä.

Viikko huipentuu Hiphurraa-harrastus- ja toimintasunnuntaihin 22. marraskuuta kello 11–15 Tampere-talossa. Tarjolla on monipuolista tekemistä yhteisesti lapsille ja vanhemmille, muun muassa pienoiskoti, vaipatuskilpailu, askartelua, nalleneuvola ja taiteellinen lounaskahvila. Harrastava iltapäivä- eli HIP -kerholaiset esiintyvät tasatunnein. Tampereen seurakunnat on mukana tapahtuman järjestelyissä. 

Viikon ohjelma verkossa: www.tampere.fi/lapsiasiamies/palo 

Tapahtumia seurakunnissa

Musiikkipitoinen vauvamessu 19.11. klo 18 Viinikan kirkon alakerrassa, käynti Kaartotien puolelta, osoitteessa Kaartotie 1.

Lapsen oikeuksien päivän Kynttiläkirkko perheille ja kaikille lapsenmielisille 20.11. klo 18 Messukylän kirkossa.

Lasten Katedraalin vauvakirkko 22.11. klo 15 Finlaysonin kirkossa, osoitteessa Puuvillatehtaankatu 2.

Lisätietoja: www.kattapaalle.fi

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111