Lähetyskylä lämmittää kolean sään keskellä
Seitsemän asteen lämpötila, kylmä tuuli ja tihkusade eivät taida olla kenenkään suosikkeja. Ankeasta säästä huolimatta Lähetyskylässä tulee vastaan hymyileviä kasvoja ja iloisia tervehdyksiä.
– Täällä on erittäin ihana tavata tuttuja, Irja Kuronen kertoo.
Hän on kokenut Lähetysjuhlien kävijä, joten ystäviä juhlilla riittää. Kurosen osalta juhlat ovat saaneet erityisen mieluisan alun, sillä Lähetyskylästä hän sai vihdoin kaipaamansa eebenpuisen seimen.
– Ostin Tansaniasta eebenpuisen seimen, mutta jätin sen vahingossa sinne. Täältä sain tilalle melkein samanlaisen, Kuronen iloitsee.
Hyvällä tuulella ovat myös Reilun Kaupan ja Naisten Pankin mökistä löytyvät Elina Viitanen ja Sointu Lanki.
– Ollaan oikein odotettu, että päästään tänne, naiset ilmoittavat iloisina.
Naisten Pankki luo köyhissä maissa naisille mahdollisuuden yrittäjyyteen tarjoamalla lainaa alkuun pääsemiseksi. Naisten Pankki toimii Kirkon Ulkomaanavun alaisuudessa, joten sille onkin luonteva paikka olla mukana myös Lähetysjuhlilla.
Viitanen kertoo kylmän sään pitäneen perjantaipäivän melko rauhallisena.
– Kyllä tässä kuitenkin paljon ihmisiä on käynyt. Erityisesti nuoria sekä suomesta että ulkomailta on paljon liikkeellä.
Nuorisoa Lähetyskylässä tuleekin paljon vastaan. Lotta Heinonen on lähtenyt Lähetysjuhlille isosen roolissa. Akaan seurakunnan rippikoululaiset osallistuivat lähetystyö-aiheiseen rippikouluralliin, joten Heinonen lähti tietysti mukaan.
– Se ripariralli oli kyllä tosi mielenkiintoinen, Heinonen kertoo.
Hän oppi itsekin paljon uutta lähetystyöstä. Erityisesti Afrikassa lähetteinä olleiden omakohtaiset kertomukset jäivät mieleen.
Lähetyskylässä Heinonen tutkii tarkkaan koruja ja muita kauniita esineitä.
– Täällä on aika hienoja tavaroita myytävänä, Heinonen sanoo ja jatkaa matkaansa kohti seuraavaa pistettä.
Lähetyskylä Tampereen Keskustorilla on avoinna pe 5.6. klo 12-23, la 6.6. klo 10-23 ja su 7.6. klo 12-16.
Kuvat Hannu Jukola
Oikealla: Tampereen Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat tehneet ison pinon Tiina Huhtinen-Siitosen suunnittelemia rannekoruja hyvän asian edistämiseksi.
Vasen: Rippikoululaiset osallistuvat lähetystyö-aiheiseen rippikouluralliin.