Nuoret aikuiset puhuttivat kirkkovaltuustoa
Nuorten aikuisten parissa tehtävästä työstä keskusteltiin pitkään Tampereen seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa torstaina 23.10.2008. Kirkkovaltuutettu Laura Pöyhönen teki aloitteen neljän papin viran perustamisesta nuorten aikuisten työtä varten neljän vuoden ajaksi. Pöyhönen esittämät virat olisivat lisänneet palkkakustannuksia 136 000 euroa vuodessa. Kirkkovaltuusto äänesti asiasta ja palautti asian uuteen valmisteluun.
Tampereen seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti perustaa kolme uutta työsuhdetta. Uudet työsuhteet perustettiin yhteiseen diakoniatyöhön, joka sai verkkotuottajan ja nuorisotyöhön, jonne perustettiin kalustonhoitajan ja toimistonvirkailijan työsuhteet.
Valtuustolle esitetty virkapaketti oli ennätyksellisen pieni. Olen viime vuosina ollut paljon lepsumpi virkaehdotusten karsinnassa, sanoi hallintojohtaja Matti Ilveskoski.
Ilveskosken mukaan nämä neljä työsuhdetta kannatti kuitenkin perustaa, koska nämä määräaikaisina olleet tehtävät ovat osoittautuneet tarpeelliseksi.
Lisäksi henkilöstöpalveluihin perustettiin henkilöstöpalvelusihteerin virka ja henkilöstösihteerin viran vaativuusryhmää muutettiin ja perustettiin henkilöstöpalvelupäällikön virka. Hänen tehtävään on henkilöstön kehittämiseen, hyvinvointiin ja koulutukseen liittyvät tehtävät.
Veroprosentti ennallaan
Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti ensi vuoden tuloveroprosentiksi 1.25% ja nosti hautamaksuja hieman. Esimerkiksi metrin arkkuhauta maksaa ensi vuonna tamperelaiselta 189 euroa ja vieraspaikkakuntalaiselta 390 euroa. Uurnahaudan vastaavat luvut ovat 54 euroa ja 126 euroa.