Hautaamiseen liittyvät hinnat vahvistettiin

Tampereen seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto vahvisti kokouksessaan torstaina 14. elokuuta hautaamiseen liittyvien maksujen korotukset. 

Kymmenen vuoden hauda hoitomaksu pysyy ensi vuonna ennallaan. Viiden vuoden hoitomaksua korotetaan seitsemän prosenttia ja kesähoitoa 16 prosenttia. Ensi vuonna reunakivellisen yhden metrin haudan perushoito on 40 euroa ja kukkahoito samansuuruisessa haudassa 43 euroa. Kymmenen vuoden vastaavat luvut ovat 400 ja 430 euroa. Haudan perushoito sisältää haudan nurmikon tai hiekkapinnan hoidon ja kukkahoito puolestaan kukkien hankinnan ja hoidon. Kukkahoito edellyttää, että haudalla on perushoito. Lisäksi poistetaan 20 ja 30 vuoden pituiset perushoitojen hinnat. Kirkkohallitus suosittelee, että seurakunnat tekevät sopimuksia enintään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan.

Hautojen pidempiaikaisista hoidoista maksetut tuotot on sijoitettu hautainhoitorahastoon. Sijoitetun pääoman tuotto on ollut inflaatiota suurempaa, joten rahastoon on kertynyt ylijäämää.
Esittelyn mukaisesti hinnat vahvistetaan ensi vuodeksi siten, että maksettu pääoma ja sen tuotto vastaavat hoitokustannuksia sovitulta ajalta.

Kirkkovaltuusto päättää syksyllä hautapaikkojen hinnoista

Hautapaikkojen maksuja korotetaan 5-6 prosenttia. Hautamaksuja on korotettu viimeksi 1.1.2006 voimaan tulleeseen hinnastoon. Hautapaikkojen hinnoista päättää lopullisesti yhteinen kirkkovaltuusto.

Arkkuhaudan hinnaksi tulee ensi vuonna tamperelaisille 189 euroa (180 euroa) ja uurnahaudan 54 euroa, missä on korotusta kaksi euroa. Hautauspalvelumaksuihin, tuhkaamisen ja haudan avaus- ja peittomaksuihin, ei tule korotuksia ensi vuonna. Hautojen hoitomaksuihin tulee myös korotuksia, osittain siksi, että hinnasto on pysynyt samana viimeiset viisi vuotta.

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111