Avoimessa kirkossa kohtaa lähimmäisen
Tamperelaisten toiveisiin vastattiin muutama viikko sitten, kun Avoin kirkko aloitti toimintansa Aleksanterin kirkossa. Kirkon ovet ovat avoinna arkisin kello 11-18. Avoimessa kirkossa päivystää Tuomas-messun vapaaehtoisia. Heidän kanssaan voi tulla keskustelemaan tai poiketa hiljentymään. Kirkossa on tarjolla lähimmäisen apua ja sitä pidetään auki tavallisen ihmisen taidoilla.
Vapaaehtoiset päivystäjät ovat näiden muutaman viikon aikana kohdanneet hyvin monenlaisista syistä kirkkoon tulleita ihmisiä. Osa heistä on poikennut sytyttämään muistokynttilöitä tai hiljentymään hetkeksi. Monella tulijalla on ollut mukanaan rukouslappu, sillä päivittäin kello 17 järjestetään rukoushetki. Päivystäjät ovat toimineet myös oppaina kirkkoon tulleille turisteille.
- Avoin kirkko on mahdollisuus tarjota ihmisille paikka, josta löytää juttuseuraa, kertoo Kaija Jerkku. Hän on ollut kirkossa päivystämässä jo useamman kerran.
- Minusta on ihanaa tulla kirkkoon ja samalla tuottaa iloa toisille. Näen, että kirkon yhtenä tehtävänä on diakonia. Tämä on diakonian muoto, jossa ihminen kohtaa toisen lähimmäisen. Tulija voi todeta, että kirkko on auki juuri häntä varten, Kaija Jerkku toteaa. Hänestä on hyvä, että kirkko etsii uusia tapoja toimia.
- Olihan tämä jännittävää tulla päivystäjäksi. Koen, että olen pieni ihminen suurella paikalla, hän sanoo.
Taustatukena ammattitaitoinen tiimi
Päivystäjät ovat huomanneet, että kontaktia eivät ole tulleet hakemaan ainoastaan raskaassa elämäntilanteessa olevat ihmiset, vaan moni on halunnut jakaa myös positiivisia asioita heidän kanssaan. Avoin kirkko mahdollistaa myös kristillisen perinteen siirron, sillä sisälle on poikennut myös vanhempia, jotka ovat halunneet tutustuttaa lapsensa kirkkoon.
Vapaaehtoisille päivystäjille on järjestetty vertaistukea. Heidän taustatukenaan on ammattitaitoinen tiimi, johon he voivat ottaa tarvittaessa yhteyttä. Tiimi auttaa päivystäjiä, jos heillä on kysyttävää kohtaamistaan tilanteista. Tiimin kanssa voi jakaa positiiviset asiat sekä mahdolliset kriisitilanteet. Tukitiimiin kuuluu teologeja, pappeja, työnohjaajia ja perheneuvojia.
Tiedustelut: Vapaaehtoistyöntekijä Pirjo Kostiainen p. 0400 734 054