RuokaNysse

Seurakuntien RuokaNysse on osa seurakuntien Ruokapankki toimintaa, ja se pyrkii vastaamaan ruoka-avun kysynnän kasvuun.

RuokaNyssen käyttäjäksi pääsee pääsääntöisesti pienituloiset, kriisiavun tarpeessa olevat henkilöt ja perheet.

Hankkeen pilotointi on aloitettu marraskuussa 2008 Aitolahden, Hervannan, Härmälän, Viinikan ja Tuomiokirkon seurakunnissa.

Ruokakassin sisältö on aika vakio. Se on kehittynyt asiakkaiden ja diakoniatyöntekijöiden toivomuksesta.

Lahjoitusruoka saadaan muutamista Osuuskaupan isoista yksiköistä Tampereella. Näissä tuotteissa Parasta ennen -päivä lähestyy, mutta ne ovat vielä aivan käyttökelpoisia.

RuokaaNyssellä tuotteet jaetaan asiakkaille siten, että heillä on vähintään päivä aikaa ennen kuin parasta ennen tai viimeinen käyttöpäivä -päiväys umpeutuu.  Näin asiakkaat saavat sellaisia tuotteita mitä he eivät muuten saisi. RuokaNyssen valikoimissa on myös EU-avustuksella hankitut tuotteet, joita löytyy nyt ruokakassista.

Miten RuokaNysse toimii?

RuokaNysse toimii samalla periaatteella millä ruokakassitkin jaetaan. RuokaNyssen elintarvikeavun piiriin tullaan kyseisten asuinalueen seurakunnan diakoniatyöntekijän kautta. Diakoniatyöntekijä kartoittaa avun tarpeen ja tekee päätöksen. Näin huolehditaan, että vain todella avuntarpeessa olevat henkilöt saavat apua.

RuokaNyssellä on useita pysähdyspaikkoja, ja ne ovat sellaisia, että niihin on helppo tulla. Jos asiakas ei halua hakea ruoka-apua omalta kotikulmalta, hän saa sen mistä tahansa pysähdyspaikalta.

Tiedon ajasta ja paikasta saa päätöksen yhteydessä. Asiakas saa muistilapun ja varsinainen päätös menee suoraan RuokaNysseen.

Tiedot  pysähdyspaikoista ja ajoista eivät ole julkisia. 

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111

Diakoniatyöntekijät

Ota yhteyttä oman seurakuntasi diakonityöntekijään.

Hae yhteystietojen henkilöhausta kohdasta ammattiryhmät diakoniatyöntekijät.