Työttömänä
ruokailu

Työttömänä

Työpaikkapapit ja diakoniatyöntekijät auttavat sinua työttömyyden kohdatessa. Heillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus kaikista heille kerrotuista asioista.

Diakoniatyöntekijöiden kanssa voi mennä juttelemaan myös taloudellisen ahdingon kohdatessa, ja heiltä voi saada tilapäistä apua.


Seurakunnista ja työttömien toiminnasta löytää eväitä henkiseen ja taloudelliseen jaksamiseen. Virkistystä tarjotaan erilaisilla retkillä ja leireillä.

 

Mielekästä tekemistä tarjoaa myös vapaaehtoistyö. Siinä voit auttaa lähimmäistäsi .

Seurakunnissa järjestetään myös työttömien ruokailuja.

Yhteistyö työttömien yhdistysten kanssa

Teemme tiivistä yhteistyötä Tampereen työttömien toimintakeskus Etapin kanssa. Pastori Ilmari Karjalainen toimii toimintakeskus Etapin työpaikkapappina ja käy toimintakeskuksessa viikoittain.

 

Jos haluat tutustua Etapin toimintaan, niin käy paikanpäällä tai katso www.trety.org. Etapin tiloissa voi esimerkiksi lukea päivän lehdet, tavata muita ihmisiä, ruokailla sekä jakaa ajatuksia ja kokemuksia muiden kanssa

 

Vuotuinen merkittävä tapahtuma ovat valtakunnalliset työttömien ihmisarvopäivät, jotka Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö (TVY) järjestää yhteistyössä ev.lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön kanssa. Katso lisää www.tvy.fi

 

Tuemme tamperelaisten työttömien osallistumista työttömien ihmisoikeuspäiville. Jos olet kiinnostunut osallistumaan päiville, ota yhteyttä yhteiskunnallisen työn toimistoon, puh. (03) 2190 358.


Lisätietoja:

Pastori Ilmari Karjalainen
puh. 050 530 8670 tai (03) 2190 355




Tulosta sivu
Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi