Surussa

Surevalle ja surevan läheiselle

Elämään kuuluu monenlainen luopuminen. Rakkaan ihmisen kuolema voi tulla omaisille ja läheisille yllättäen.

Jokainen meistä luopuu ja suree persoonallisella tavallaan oman aikansa. Suru voi näkyä ihmisessä eri tavoin: kaipauksena, avuttomuutena, masennuksena, pettymyksen ja syyllisyyden tunteina, jopa vihana.

Ajan myötä suru voi muuttua sisäiseksi rauhaksi ja kiitollisuudeksi.

Surutyössä käydään entistä elämää läpi

Surun tuntemuksia tai ilmenemismuotoja ei tarvitse vältellä tai kätkeä. Surutyöllä tarkoitetaan sitä pitkää prosessia, joka seuraa läheisen menetyksestä kuoleman kautta. Surutyössä käydään läpi entistä yhteistä elämää, sen iloja ja murheita.

Se on usein kovaa ja raskasta työtä. Siksi siinä tarvitaan myös toisia; läheisiä, ystäviä, toisia samoin kokeneita sekä ammattiauttajia.

Apua ja tukea surutyöhön 

Surun aikana voit ottaa yhteyttä pappiin tai johonkin seurakunnan työntekijään. Seurakunnissa järjestetään myös sururyhmiä läheisensä menettäneille. Tietoa näistä ryhmistä saa  seurakuntien työntekijöiltä ja näiltä sivuilta.


Suru vie voimia ja tekee neuvottomaksi. Seurakunta haluaa olla tukena surussasi ja apuna käytännön järjestelyissä.

 


Tulosta sivu
Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi