Hoitokodissa vapaaehtoinenkin kohtaa elämän rajallisuuden
– Nyt vasta tunnen olevani omalla alallani tässä vapaaehtoistyössä. Tulen tänne aina mielelläni. Pois lähtiessä tuntuu siltä, että sain itse enemmän kuin pystyin antamaan, Terttu Kallio hymyilee.
Hän on käynyt lähes kuusi vuotta Pirkanmaan Hoitokodissa avustamassa potilaita.
Aktiivisia vapaaehtoistyöntekijöitä on noin 80 ja uusia haetaan elokuun lopussa. Jokaiselle löytyy hänen taitojaan vastaavia tehtäviä seurustelusta virkistystuokioiden pitoon tai leipomiseen.
Täällä pääsee lähelle ihmistä
Kallio toimi aluksi aulaemäntänä ottaen vierailijoita vastaan ja auttoi rentoutuksessa. Hän avusti myös saunassa kävijöitä ja toimi takkaemäntänä, jolloin hän paistoi makkaraa ja tarjosi kahvia, kiersi papiljotteja tukkaan ja seurusteli potilaiden kanssa.
Nykyisin häntä näkee päiväkeskuksessa, jonne kotihoidossa olevat potilaat saapuvat tiistaisin virkistyspäivään. Lisäksi hän esittelee taloa vieraille ja kierrättää heitä tiloissa.
– Serkkuni sairasti syöpää ja oli hoidettavana täällä. Hän oli yksinäinen ihminen, ja kävin katsomassa häntä pitkään. Talo tuntui turvalliselta ja lämpimältä. Elämääni jäi tyhjä aukko, kun serkku kuoli, silloin pyrin ja pääsin tänne vapaaehtoiseksi. Olen viihtynyt täällä, eikä työ tunnu raskaalta, Kallio kertoo.
Saattokodissa työskennellessään jokainen joutuu pohtimaan suhdettaan kuolemaan.
– Täällä olen kokenut elämän rajallisuuden. En pidä kuolemaa pahana asiana, olen kokenut sitä elämässä ennenkin. Tämä on elämän talo, eikä kuoleman. Muiden vapaaehtoisten kanssa koen yhteisöllisyyttä ja olen saanut täältä ystäviäkin, Kallio lopettaa.
Rainer Schimberg aloitti vapaaehtoistyön kolme vuotta sitten ja on ehtinyt olla osastolla potilaiden seurana ja päiväkeskuksessa sekä osallistua hautajaisiin. Talkoissa hän istutti ruukkukukkia, maalasi ja vei puutarhakalusteita talvisäilöön. Hän on toiminut saksan kielen tulkkinakin.
– Poikani kuoli täällä 25-vuotiaana ja silloin tutustuin taloon. Oltuani vuoden eläkkeellä huomasin, etten tapaa muita ihmisiä kuin koira ulkoiluttajia ja lastenvaunuja työntäviä äitejä; kosketuspinta ihmisiin jäi kapeaksi. Silloin tulin mukaan vapaaehtoiseksi.
– Vapaaehtoistyö on antoisaa ja siitä voi pitää vapaata halutessaan. Joskus työ tuntuu raskaalta, kun emme ole hoitotyön ammattilaisia, vaan suhtaudumme potilaisiin empaattisesti, jopa ystävystymme heidän kanssaan.
– Ajattelen, että olisi ollut kiva tutustua potilaisiin heidän ollessaan vielä terveitä. Ihmiset ovat täällä Hoitokodissa aitoja ja heitä pääsee lähelle, Schimberg pohtii.
Varainhankintaa retrovaatteilla
Vapaaehtoisille löytyy Hoitokodissa monenlaisia tehtäviä. Tavallisen ihmisen taidot riittävät, sillä henkilökunta tekee hoitotyön.
– Halukkaat potilaat pääsevät ulkoilemaan vapaaehtoisten kanssa taluttamalla, rollaattorilla, pyörätuolilla tai vuoteella. Ympärillä on kaunis Kaupin ulkoilumaasto, jossa voi kävellä tai istua pihalla kuuntelemassa lintujen laulua ja katsomassa perhosten lentoa, vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Johanna Colliander kertoo.
Potilaat voivat käydä myös kaupungilla saattajan kanssa, ja poiketa vaikka torilla tai kauppahallissa ostoksilla.
Pientä varainhankintaa tapahtuu kirpputorin ja myyjäisten avulla. Kirpputori sijaitsee talon alakerrassa ja sitä pitävät vapaaehtoiset "kirppisneuvos" Kaija Honkasen neuvoin. Siellä myydään astioita ja vaatteita, joita saadaan lahjoituksina ja kuolinpesistä.
– Nuoriso hakee täältä retrovaatteita, Honkanen toteaa.
Aulaemäntä ottaa vastaan taloon tulevia omaisia ja vieraita sekä viikonlopun esiintyjiä. Hän hoitaa myös pääaulan kanttiinia.
Tiistaisin Hoitokodissa järjestetään potilaiden ja omaisten virkistykseksi ohjelmaa, jota saapuvat seuraamaan myös kotipotilaat omaisineen. Keskiviikkoisin pidetään hartaus ja kahdesti kuukaudessa ehtoollinen.
Joka toinen viikko pidettävän torstaituokion ohjelma liittyy vuodenaikaan; teemana voi olla Kalevalan päivä, Naistenpäivä tai muu ajankohtainen aihe. Viikonloppuina järjestetään puolen tunnin ohjelmatuokioita. Lisäksi pidetään taidenäyttelyjä.
– Kaikki esiintyjät tulevat pullapalkalla tänne. Ohjelmassa on laulua, soittoa ja tanssia, ja esiintyjiä löytyy päiväkotilapsista senioritanssiryhmiin, Colliander sanoo.
Vapaaehtoiset kokevat työnsä mielekkääksi
Vapaaehtoiset pitävät myös koulutusta ja esittelyjä talossa käyville sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille sekä hoitolaitoksista tuleville tutustujille. Hoitokodin potilaita saunotetaan kaksi kertaa viikossa ja kotipotilaat saunovat tiistaisin, myös tässä vapaaehtoiset avustavat.
Omaisten tueksi vapaaehtoiset vetävät omaisryhmiä sosiaalityöntekijä Liisa Lehtipuu-Vuokolan kanssa. Vapaaehtoisten joukosta löytyy myös tulkkeja ulkomaalaisten ryhmien opastamiseen.
Osa vapaaehtoisista käy osastolla viikoittain. He ovat käytettävissä tarpeen mukaan seuranpitoon, lukemiseen, ulkoiluun tai jalkojen hierontaan eli siihen, mitä potilaat toivovat. He käyvät myös kodeissa: Hoitokodilla on 30 potilasta kotihoidossa.
Uusille vapaaehtoisille järjestetään kummi, joka perehdyttää työhön. Heille pidetään peruskoulutus syksyllä ja säännöllistä työnohjausta.
– Tutkin gradussani hoitokodin vapaaehtoisia, ja he ovat terveitä ja hyvinvoivia sekä onnellisia. He kokevat työnsä mielekkääksi ja haasteelliseksi. Vapaaehtoiksi tulevilla pitää olla vain aikaa ja halu auttaa.
– Tärkeää on olla oma itsensä ja kohdata potilaat ja omaiset yksilöllisesti. Tässä voi toteuttaa itseään, sillä vapaaehtoisille on tarjolla hyvin monenlaisia tehtäviä. Jokaiselle löytyy todennäköisesti kiinnostavaa tehtävää omien taitojen mukaan, Colliander lopettaa.
Pirjo Lääperi
Julkaistu Tampereen Kirkkosanomien numerossa 12/2010
