Tällä kertaa ihan itse
En minä siitä kasteesta tietenkään muista yhtään mitään. Mutta kuvista olen nähnyt, ja muiden kertomuksista, että siellä kaikki läheiset olivat minua varten. He lupasivat opettaa minulle, mitä kristinusko on.Vanhemmat ja kummit kyllä vähän opettivatkin, ja näyttivät esimerkkiä. Mutta rippikoulussa oli silti hirmuisen paljon ihan uutta. Ei pelkästään opeteltu, että miten asiat ovat, vaan pohdittiin eri näkökulmista. Sain ihan itse ajatella ja pohtia. Tai oli pakkokin. Ei voinut vain mennä muitten mukana, vaan haastettiin kyselemällä, että "mitä sinä itse ajattelet" tai "miltä tämä ajatus sinusta tuntuu".
Konfirmaatiopäivänä olin ehkä vähän ihmeissäni, että nytkö se sitten tapahtuu. Nytkö olen ihan itse, omasta tahdostani lausumassa uskontunnustusta ja vastaanottamassa ehtoollista? Tahdonko varmasti, että se 15 vuotta sitten saamani kaste vahvistetaaan?
Valkoiset albat päällä siinä tohistiin ja jännitettiin, lähinnä rippijuhlia, -lahjoja ja valokuvauksia. Ei se alba meistä sen puhtaampia ja pyhempiä tehnyt. Konfirmaatio alkoi.
Kuljimme kotikirkkoni pitkää käytävää pitkin kohti alttaria. Ensimmäisenä tuli risti ja sitten me konfirmoitavat. Katsoin, miten äidillä ja kummitädillä oli jo siinä vaiheessa tippa linssissä. Kummisetä keskittyi valokuvaukseen.
Ensimmäinen ehtoollinen ei sinänsä ollut mitenkään kovin jännittävää, koska olin ollut ehtoollisella äidin kanssa yhdessä jo monta kertaa. Mutta se siunaus, kun kummit tulivat mukaan ja olivat siinä aivan vieressä. Se tuntui hirmuisen hyvältä. Olin yhtä aikaa tosi pieni ja kuitenkin tarpeeksi iso tehdäkseni omat ratkaisuni. Enkä kuitenkaan ihan yksin.
Laulaminen oli ollut rippileirillä iso juttu. Siellä laulettiin paljon ja sellaisetkin innostuivat, jotka eivät yleensä suutansa avaa. Nyt sitten kirkossa, konfirmaatiomessun aikana, meidän piti laulaa yhdessä valittu riparilaulu. Se tuttu laulu kaikui kirkossa vielä upeammin kuin leirinuotion ääressä. Sitä tuntui hienolta laulaa.
"Vaikka oma voimasi on vaatimaton,
vierelläsi voimallinen Jumala on.
Evankeliumi, ilosanomamme on.
Evankeliumi, murtaa vaikka kallion."
(San. Anna-Mari Kaskinen)
