Valtavasti tekemistä ja vähän hiljentymistäkin
Varhaisnuorten kerhojen ohjaajat keksivät lapsille hauskaa tekemistä. Kerhoja on joka lähtöön (kokkikerho, liikuntakerho, askartelukerho yms.) ja ohjaaja pääseekin itse vaikuttamaan siihen, millaista kerhoa hän tahtoo ohjata.
Varsinaisen tekemisen lisäksi kerhoissa on usein pieni hiljentymisen tai hartauden hetki.
Varhaisnuorten kerhot ovat paikallisseurakuntien järjestämiä ja näin ollen myös koulutukset ovat paikallisseurakunnilla omansa. Kerhonohjaajakurssien alkamisesta tiedotetaan näillä sivuilla (nuorten etusivun uutisissa), mutta voit myös tiedustella koulutuksista ja ohjausmahdollisuuksista paikallisseurakunnan varhaisnuorisotyöstä vastaavan henkilön kanssa.


