Nuoret yli 15 v.
partio_vaeltajat

Tule mukaan partioon!

Partiossa opitaan tekemällä, toimitaan ryhmässä ja ollaan paljon luonnossa. Partiossa saa uusia käytännön taitoja ja oppii toimimaan yhdessä muiden kanssa sekä ottamaan vastuuta itsestä, toisista ihmisistä ja ympäristöstä.


Partiossa on viisi ikäkautta. 7-9 -vuotiaat ovat sudenpentuja, 10-12 -vuotiaat seikkailijoita, 12-15 -vuotiaat tarpojia, 15-17 -vuotiaat samoajia ja 18-22 -vuotiaat vaeltajia. Jokainen ikäkausi tekee sille suunniteltuja tehtäviä viikoittaisissa kokoontumisissa, ja lisäksi kaikki käyvät leirillä ja retkillä muutaman kerran vuodessa. 

 

Partioliike on maailmanlaajuinen ja kansainvälinen ja toiminut jo yli sata vuotta. Suomessa partiolaisten järjestö on Suomen Partiolaiset ry, joka vastaa mm. toiminnan perustana olevan partio-ohjelman suunnittelusta. Kaikki partiolaiset ovat Suomen Partiolaisten jäseniä.

 

Paikallisesti partiotoimintaa järjestävät partiolippukunnat, jotka toimivat vapaaehtoisvoimin. Suuri osa vapaaehtoisista on nuoria, enintään 22-vuotiaita, mutta mukana on myös aikuisia.

 

Partion jäsenmaksu on noin 50 euroa vuodessa. Osa lippukunnista kerää lisäksi erillisen, pienen jäsenmaksun. Leirille ja retkille on osallistumismaksu, ja lisäksi partiovarusteisiin kuluu jonkin verran rahaa. Muuten viikoittainen toiminta ei maksa mitään.

Seurakunnat tukevat partiotoimintaa

 

Usko korkeampaan on yksi partioliikkeen periaatteista, ja siksi onkin luontevaa, että monilla lippukunnilla on seurakunta taustayhteisönään. Tampereella seurakunnan yhteydessä toimii 23 lippukuntaa, ja seurakunnat tukevat partiotoimintaa muun muassa avustuksilla ja tarjoamalla "partiokoloja" viikkotoimintaan ja leiri- ja retkipaikkoja. Seurakunnat myös tukevat ja kouluttavat lippukuntien vastuuhenkilöitä ja osallistuvat partiolaisten hengelliseen kasvatukseen.

 

Tampereen seurakuntien partiotyöntekijät ovat nuorisotyönohjaajia, joiden päätehtävä on tukea partiotoimintaa. Joissakin seurakunnissa partiotyöstä vastaa yksi seurakunnan nuorisotyönohjaajista.

Yhteisen partiotyön tavoitteet
1. Tukea hengellistä kasvatusta lippukunnissa.
2. Lippukuntien yhteisen johtajahuollon kehittäminen yhdessä lippukuntien kanssa.
3. Partiokoulutuksen järjestäminen ja tukeminen.
4. Toimia yhteistyössä Suomen Partiolaiset ry:n, Hämeen Partiolaiset ry:n ja Tampereen Partiolaiset ry:n kanssa

5. Huolehtia, että lippukuntien avustukset ovat asianmukaiset ja mahdollistavat monipuolisen toiminnan.

 

Ohjeita avustusten käyttöön:

 

Partiotoiminta AVUSTUKSET JA NIIDEN KÄYTTÖ

Vuokravene M/S Isosaari

 

 


Tulosta sivu
Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi