

Lastenkirkot
Lapset tutustuvat asioihin paitsi katsomalla ja kuuntelemalla, myös koskemalla ja kokeilemalla. Siksi lasten kirkoissa pääroolissa ovat pienet lapset, jotka eivät malttaisi kauaa istua paikallaan.
Perhekirkoissa ja lasten kirkoissa kuuluu asiaan, että mukana on pientä hälinää. Vanhempien ei tarvitse huolehtia, jos lapselta pääsee itku, nauru tai vaikka sarja kunnon kiljahduksia. Se on täysin sallittua. Usein lapset kuitenkin kokevat kirkon tunnelman rauhoittavana ja tutkiskelevat ympäristöä jopa aivan hiljaa.
Kirkko on pienelle lapselle tilana jännittävä paikka. Katto on hurjan korkealla ja joka paikassa on maalauksia tai koristeita. Ikkunat ja lamputkin ovat ihan ihmeelliset. Mukavassa tunnelmassa kirkko tuntuu heti alusta asti kotoisalta ja rauhoittavalta paikalta. Sinne haluaa tulla uudestaan.
Lasten kirkot ovat muita jumalanpalveluksia lyhyempiä ja niissä on erityisesti lapsille sopivaa sisältöä. Omilla nimillään kulkevat myös perhekirkko, vauvakirkko, taaperomessu, enkelikirkko ja Jumalan kämmenellä -ilta.
Lasten katedraali toimii Finlaysonin kirkossa, jossa toteutetaan usein pieniä kirkkovartteja ja muuta lapsia kiinnostavaa ohjelmaa.


