

Päiväkerho
Päiväkerho on lapsen kasvupaikka, jossa toimitaan kasvatuskumppanuudessa hänen perheensä kanssa. Kerhossa painottuvat lapsesta välittäminen, lapsuuden ilon kokemukset ja lapsen hengellisen herkkyyden vaaliminen. Ryhmässä syntyvät ystävyyssuhteet ovat lapselle tärkeitä, samoin lämmin suhde lastenohjaajiin.
Päiväkerhossa lastenohjaaja rakentaa toiminnan monipuoliseksi, lapsen kokonaiskehitystä tukevaksi. Liikkuminen, käsillä tekeminen, taide ja ilmaisu eri muodoissaan ovat päiväkerhon arkea.
Päiväkerho rakentaa osaltaan myös lapsen kokemusta seurakunnasta, jossa hän tulee kohdatuksi kokonaisvaltaisesti ikäkaudelleen merkityksellisellä tavalla.
Päiväkerholaiset kokoontuvat arkisin 1-3 kertaa viikossa 2-3 tunnin kerhoon. Päiväkerholaiset ovat iältään 3-6 -vuotiaita.
Kerhomaksut
Toiminta on seurakunnan jäsenille ilmainen. Lapsesta, jonka vanhemmista kumpikaan ei ole ev.lut. seurakunnan jäsen peritään 40 € 1-2 kertaa kokoontuvasta ryhmästä tai 60 € 3 kertaa viikossa kokoontuvasta ryhmästä/lukukausi.
Lisätietoja
Lisätietoja päiväkerhotoiminnasta voi kysyä kunkin alueen lapsityönohjaajalta:
Aitolahti, Hervanta,Teisko
Leppänen Leena Katriina p. 0400-913 217
Harju
Ryyppö-Prami Anne p. 050-574 4923, (03) 2190 390
Härmälä, Viinikka
Kaihlanen Minna p. 050-533 9677, (03) 2190 327
Kaleva
Laatu Riitta p. 050-574 4930, (03) 2190 237
Messukylä
Laatu Riita p. 050-574 4930, (03) 2190 237 ja
Haapanen Anne-Mari p. 050-309 3907, (03) 2190 456
Tuomiokirkko, Pyynikki
Vuorio Raija-Liisa p. 050-541 1318, (03) 2190 270
Yhteyden työntekijöihin saat myös sähköpostilla.
Osoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi
Päiväkerhon kevättiedote vanhemmille
Tärkeää ja ajankohtaista tietoa päiväkerhojen kevätkaudesta 2012 löydät tästä linkistä.


