Kirkollinen esineistö

Suuri osa kirkkorakennuksista on oman aikansa arkkitehtuurinen taidonnäyte. Myös monet kirkkoihin kuuluvat esineet ovat merkittäviä joko ikänsä, arvonsa tai kauneutensa vuoksi. Kirkossa niillä jokaisella on kuitenkin oma tarkoituksensa ja usein myös symboliikkansa.

Tampereen seurakuntayhtymällä on noin 8 000 kulttuurihistoriallisesti arvokasta esinettä. Ne on luetteloitu ja valokuvattu. Keskusarkistossa ylläpidetään arvoesinetiedostoa. 

Seurakuntayhtymän vanhimpia esineitä ovat Messukylän vanhan kirkon pyhimysveistokset 1400-luvulta. Vanhin tekstiili on Messukylän vanhan kirkon messukasukka vuodelta 1783.

  

Tekstiilit

Kirkkotekstiilit noudattavat kirkkovuoden mukaista liturgista väriä. Kaikki Tampereen seurakuntien kirkkotekstiilit ovat taidokasta käsityötä ja suuri osa vieläpä nimekkäiden suunnittelijoiden suunnittelemia.

Alba

Alba on puhtautta symboloiva valkoinen jumalanpalvelusvaate. Pappi pukeutuu jumalanpalveluksessa albaan. Albaa käyttävät myös konfirmoitavat, sekä useimmiten myös kastettavat aikuiset. Papin albassa on hihoissa kirjaillut ristit. Alban kanssa käytetään vyötä, joka on suojeluksen, kieltäymyksen ja totuuden vertauskuva. Papilla vyö kuvaa myös sitä, että hänet on vyötetty Kristuksen palvelukseen.

  

Stola

Stola on kirkkovuoden värejä noudattava nauha, jota papit ja diakonit käyttävät jumalanpalvelustehtävissä. Papilla stola on puettu molempien olkapäiden yli ja päät ovat edessä osoittaen joko suoraan alas tai ollen ristissä rinnan kohdalla. Diakonilla stola kulkee vasemman olan yli oikealle vyötärölle. Stola kuvaa Kristuksen iestä.

 
 

Kasukka

Messukasukka noudattaa liturgista väriä ja sitä käyttää vain ehtoollisjumalanpalveluksen liturgi. Kasukka on iso, yleensä upeasti koristeltu, kangaspala. Kaikissa kasukoissa on selässä risti.

 

Paramentit

Paramentit eli kirkkotekstiilit noudattavat liturgista väriä. Alttarivaate (antependium) peittää alttaripöydän etusivua, joskin sen saattaa joskus korvata alttarin reunusvaate (superfrontale). Myös kirjaliina (pulvinarium) saarnatuolissa ja lukupulpetissa on osa paramenttien kokonaisuutta. Ehtoollisen vietossa liturginen väri on näkyvissä kalkkiliinassa (velum). Kalkkiliinalla peitetään ehtoollisviini ja öylätit. Ehtoolliskattauksen alla oleva ehtoollisliina (corporale) ja ehtoollisella käytettävät puhdistusliinat (purificatores) ovat väriltään valkoiset.

 

Vihkiryijy

Vihkiryijy asetetaan häissä alttarin eteen. Morsiuspari polvistuu sen päälle. Vihkiryijyssä käytetään kristillisiä symboleita ja kuvia.

 

Arkkupeite

Arkkupeite asetetaan hautajaisissa arkun päälle siunauksen ajaksi.

 

 
 

Ehtoollisastiat

Kalkki

Ehtoollista varten viini laitetaan kalkkiin eli ehtoollismaljaan. Viini siunataan aina kalkissa, josta se sitten joko kaadetaan pikareihin tai tarjotaan suoraan.

 

Pateeni

Pateeni on ehtoollisleipien lautanen.

 
 

Pikarit

Ehtoollispikareita käytetään viinin tarjoamiseen ehtoollisella. Viini kaadetaan kalkista pikariin ehtoollista jakaessa.

 
 

Kirkossa näkyvillä

 

Alttari

Alttari on Jumalan läsnäolon paikka. Se sijoitetaan kirkkoon tai muuhun tilaan keskeiselle paikalle. Alttarin tärkein tehtävä on olla ehtoollisen tarjoilupaikka eikä sillä pidetä ylimääräisiä tavaroita. 

 
 

Saarnatuoli

Saarnatuoli on yleensä kirkoissa sijoitettu ylös korostamaan Jumalan sanan asemaa ja saarnan merkitystä.

 
 

Ambo

Ambo eli lukupulpetti tai lukupöytä on kirkon etuosassa, mutta ei alttarilla. Ambon äärestä luetaan Raamatun lukukappaleet.

 

Kastemalja

Kastemaljaa käytetään kasteessa. Kastemaljan vesi kuvastaa synneistä puhtaaksi pesemistä.

Kalevan kirkossa on kaksi kuparista kastemaljaa. Reima Pietilän suunnittelemat maljat on valmistanut turkulainen Kultasepät Oy vuonna 1966. Toisen maljoista kirkkoon lahjoittivat Paavo ja Maija-Leena Virtanen ja toisen Kalvan kirkon ystävät ry.

 Kuva: Keskusarkisto
 

Kirkonkellot

Kirkonkellot kutsuvat ihmiset yhteiseen jumalanpalvelukseen, rukoushetkiin ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin.

 

Urut

Urkujen käyttö jumalanpalvelussoittimena on peräisin yli tuhannen vuoden takaa. Yhä edelleen ovat tärkein jumalanpalvelussoitin, vaikkakin nykyisin sallittuja ovat myös kaikki muut soittimet.

 
 

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111