Masa on paljasjalkainen peltolammilainen setämies, joka tykkää ritareista ja miekoista, vaikka on pasifisti. Alun alkujaan hän päätyi silloiseen Viinikan seurakuntaan sivariksi, mutta tekee nykyään "oikeita" töitä pyhäkoulun, varhaiskasvatuksen ja viestinnän parissa. Hän hyväksyy avarakatseisesti sekä kahvin että teen ja kuluttaa niitä huolestuttavassa mittakaavassa. Jos hänellä on vapaa-aikaa, hän tuhlaa sen nörtteillen fantasian ja scifin parissa. TM:n paperinsakin hän sai työelämän kannalta hirmu hyödyllisestä languedocilaisesta trubaduurirunoudesta.
Masan mutinat
Masan Mutinat
Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
24.10.2013 18.47
Ei sitä, miltä näyttää
Viinikan kirkko on arkkitehtonisesti viehko pyhättö. Mutta miksi sieltä löytyy myös svastika-koristeaiheita?
Yksi vakionähtävyyksiä turisteille uusiin kaupunkeihin tutustuttaessa ovat niitä koristavat kirkkorakennukset. Ne houkuttelevat saleihinsa aivan perin juurin maallistuneitakin vierailijoita. Heille tärkeintä eivät ole niinkään hengellinen kuin esteettinen anti; ovathan monet kirkot ja katedraalit peräisin vuosisatojen takaa ja edustavat aikansa kauneimpia ja mahtipontisimpia rakennushankkeita. Suomesta keskiaikaisia tuomiokirkkoja ei (tamperelaisten kateudesta huolimatta) löydy kuin Turusta. Meillä Tampereella on sentään Messukylän vanha kirkko, jonka vanhimmat säilyneet osat eli osat sakastista ovat peräisin 1400-luvun loppupuoliskolta. Vanha kivikirkko on karu ja kylmä, mutta henkii menneitä vuosisatoja ihastuttavasti. Jos olette a) tamperelaisia tai b) aiotte joskus reissata Manseen, ettekä ole jostakin syystä vielä käyneet fyysisesti tutustumassa tähän temppeliin ja samalla koko seudun vanhimpaan rakennukseen - tehkää niin!
Hyvällä tavalla vaatimattomaltahan kirkkovanhus tietysti vaikuttaa esimerkiksi Viinikan kauniin kotikirkon rinnalla. Sen taivaita hipova torni koristaa maisemaa kilometrien päästä. Paljasjalkaisena peltolammilaisena minun ei tarvitse kulkea kuin Rautaharkon raukoille rajoille nähdäkseni, miten ikonisesti se määrittää Viinikan kaupunkikuvaa. Rumaksi en ole kuullut vielä kenenkään tätä kirkkoa parjaavan. (Ja Tamperetta on siunattu kyllä rumillakin kirkoilla, jos rehellisiä ollaan.)
Kahteen asiaan monet vierailijat kyllä ovat kiinnittäneet huomiota. Se toinen on Suomen valtakunnallisessa mittakaavassa melko ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen alttaritauluvalinta: sitä ei ole, vaan sen tilalla on valtava, kullanhohtoinen ylösnoussutta Kristusta kuvaava patsas, joka tunnetusti jakaa mielipiteitä. Toinen taas on kirkon arkkitehtuuriin erottamattomasti kuuluva kivikaiverros- ja kuviosymboliikka. Geometristen muotojen joukostahan paljastuu... hakaristi?
Miten se oikein on mahdollista? Kätkeytyykö kirkkomme menneisyyteen synkkiä salaisuuksia? Mikä kolkko tarina tässä mahtaa olla taustalla?
Paljastan sen teille, ystäväni: sellaista ei ole. Sen sijaan käytän tilaisuutta hyväkseni ja turisen tuokion toisesta ystävästäni, historiasta.
Hakaristi eli svastika on symbolina ikivanha, ammoinen. Sen juuret löytyvät tuhansien vuosien takaa indoeurooppalaisesta varhaiskulttuurista. Yhä vieläkin se on yleisessä käytössä Intiassa ja kaukoidässä. Hindulaisuudessa ja jainalaisuudessa sitä käytetään uskonnollisena symbolina, ja se koristaa myös Kiinassa kovan sorron kohteeksi joutuneen falun gong -uskonnon pyhää tunnusta. Kaikkia näitä svastikoja yhdistää jaettu merkitys: se on hyvän onnen merkki. Esimerkiksi zarathustralaisuudessa se on myös liitetty erityisesti auringonkehrään.
Kuinka intialainen onnenmerkki sitten päätyi Eurooppaan - ja vieläpä sai niin pahaenteisen maineen?
Maailmankauppa ja monikulttuurisuus eivät ole nykyajan keksintöjä. Jo antiikin aikaan kukoistavat ja kehittyvät sivilisaatiot olivat vilkkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. Ajatukset, uskonnot, tiede ja taide elivät, muuntuivat ja levisivät. Välimeren pohjukka toimi erittäin hedelmällisenä kulttuurien sulatusuunina - jo ennen kuin maineikas makedonialainen sotapäällikkö Aleksanteri Suuri 300-luvulla eKr. kreikkalaisti koko Lähi-idän. Kun nimittäin tarunhohtoisen Troijan kaupungin raunioita kaivettiin esiin 1800-luvulla nykyisen Turkin luoteiskolkasta, säilyneistä rakennuksista löydettiin muun muassa svastikakoristeita.
Koska kyse oli erittäin iäkkäistä raunioista (Troijan vanhimmat osat ovat peräisin jopa vuodelta 3000 eKr.), kansantieteilijät yhdistivät esimerkiksi svastikasymbolin varhaisten indoeurooppalaisten kansojen muuttoliikkeeseen. Monet katsoivat svastikan toimineen näiden kansojen keskuudessa tärkeänä uskonnollisena symbolina. 1900-luvun taitteessa voimistuvan, alkujuuria korostavan kansallisuusaatteen myötä ikivanha merkki palautettiin takaisin eloon, ja siitä tuli taiteessa hyvin suosittu.
Varhaisia indoeurooppalaisia juuria lienee myös supisuomalaisella "tursaansydämellä", joka muistuttaa paljon svastikaa. Erityisesti lappalaisessa kulttuurissa sitä on vuosisatojen ajan käytetty - yllätys, yllätys - myös hyvänonnen symbolina.
Suomalaiseen kulttuuriin varsinainen svastika ilmestyi näkyvimmin, kun maamme ilmavoimat perustettiin. Yksi ensimmäisistä suomalaisista potkurikoneista saatiin vuonna 1918 lahjoituksena ruotsalaiselta kreivi Eric von Rosenilta, joka oli omaksunut sen aiemmin henkilökohtaiseksi onnenmerkikseen. Sininen svastika koristi siis suomalaisia lentokoneita jo paljon ennen toista maailmansotaa.
Sitten pääsemmekin Saksaan, jossa natsi-ideologian kannattajat etsivät vimmaisesti tieteellisiä todisteita epätieteellisille ja perättömille väitteilleen "arjalaisen rodun" alkuperästä. (Sellaiseksi tarjottiin esimerkiksi Atlantista.) Arjalaiset olivat todellinen indoeurooppalainen kansa, joka valloitti Intian pohjoisosia yli tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Natsien käyrissä visioissa heistä kehkeytyi eräänlainen "valkoisen rodun" kantamuoto. Samaan syssyyn he omivat omaan käyttöönsä Euroopassa siis jo tutuksi ja tykätyksi tulleen svastikan.
Kun Yrjö Waskinen suunnitteli Viinikkaan kirkkoa 1920-luvulla, hän ammensi inspiraatiota paitsi aikansa suositusta funktionalismista, myös suosituista ja hyväksi havaituista kuva-aiheista. Kun piispa Gummerus vihki kirkon käyttöön 29.5.1932, natsismi oli Tampereella vielä aika kaukainen asia. Vasta vuosia myöhemmin svastikasta tuli nykyisenkaltainen paaria, joka vie ajatuksemme väistämättä toisen maailmansodan kauhuihin.
Viinikan kirkkorakennus on oman aikansa arkkitehtuurin loistava ilmentäjä. Sen sijaan kansallissosialistisen aatteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ihmiset, jotka yrittävät omista ideologisista syistään muuta väittää, osoittavat höpinöillään ainoastaan oman surkuteltavan tietämättömyytensä ja tekevät itsensä julkisesti naurunalaisiksi.
Nauretaan heille. Ja ollaan ylpeitä hienosta kirkostamme!
Hyvällä tavalla vaatimattomaltahan kirkkovanhus tietysti vaikuttaa esimerkiksi Viinikan kauniin kotikirkon rinnalla. Sen taivaita hipova torni koristaa maisemaa kilometrien päästä. Paljasjalkaisena peltolammilaisena minun ei tarvitse kulkea kuin Rautaharkon raukoille rajoille nähdäkseni, miten ikonisesti se määrittää Viinikan kaupunkikuvaa. Rumaksi en ole kuullut vielä kenenkään tätä kirkkoa parjaavan. (Ja Tamperetta on siunattu kyllä rumillakin kirkoilla, jos rehellisiä ollaan.)
Kahteen asiaan monet vierailijat kyllä ovat kiinnittäneet huomiota. Se toinen on Suomen valtakunnallisessa mittakaavassa melko ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen alttaritauluvalinta: sitä ei ole, vaan sen tilalla on valtava, kullanhohtoinen ylösnoussutta Kristusta kuvaava patsas, joka tunnetusti jakaa mielipiteitä. Toinen taas on kirkon arkkitehtuuriin erottamattomasti kuuluva kivikaiverros- ja kuviosymboliikka. Geometristen muotojen joukostahan paljastuu... hakaristi?
Miten se oikein on mahdollista? Kätkeytyykö kirkkomme menneisyyteen synkkiä salaisuuksia? Mikä kolkko tarina tässä mahtaa olla taustalla?
Paljastan sen teille, ystäväni: sellaista ei ole. Sen sijaan käytän tilaisuutta hyväkseni ja turisen tuokion toisesta ystävästäni, historiasta.
Hakaristi eli svastika on symbolina ikivanha, ammoinen. Sen juuret löytyvät tuhansien vuosien takaa indoeurooppalaisesta varhaiskulttuurista. Yhä vieläkin se on yleisessä käytössä Intiassa ja kaukoidässä. Hindulaisuudessa ja jainalaisuudessa sitä käytetään uskonnollisena symbolina, ja se koristaa myös Kiinassa kovan sorron kohteeksi joutuneen falun gong -uskonnon pyhää tunnusta. Kaikkia näitä svastikoja yhdistää jaettu merkitys: se on hyvän onnen merkki. Esimerkiksi zarathustralaisuudessa se on myös liitetty erityisesti auringonkehrään.
Kuinka intialainen onnenmerkki sitten päätyi Eurooppaan - ja vieläpä sai niin pahaenteisen maineen?
Maailmankauppa ja monikulttuurisuus eivät ole nykyajan keksintöjä. Jo antiikin aikaan kukoistavat ja kehittyvät sivilisaatiot olivat vilkkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. Ajatukset, uskonnot, tiede ja taide elivät, muuntuivat ja levisivät. Välimeren pohjukka toimi erittäin hedelmällisenä kulttuurien sulatusuunina - jo ennen kuin maineikas makedonialainen sotapäällikkö Aleksanteri Suuri 300-luvulla eKr. kreikkalaisti koko Lähi-idän. Kun nimittäin tarunhohtoisen Troijan kaupungin raunioita kaivettiin esiin 1800-luvulla nykyisen Turkin luoteiskolkasta, säilyneistä rakennuksista löydettiin muun muassa svastikakoristeita.
Koska kyse oli erittäin iäkkäistä raunioista (Troijan vanhimmat osat ovat peräisin jopa vuodelta 3000 eKr.), kansantieteilijät yhdistivät esimerkiksi svastikasymbolin varhaisten indoeurooppalaisten kansojen muuttoliikkeeseen. Monet katsoivat svastikan toimineen näiden kansojen keskuudessa tärkeänä uskonnollisena symbolina. 1900-luvun taitteessa voimistuvan, alkujuuria korostavan kansallisuusaatteen myötä ikivanha merkki palautettiin takaisin eloon, ja siitä tuli taiteessa hyvin suosittu.
Varhaisia indoeurooppalaisia juuria lienee myös supisuomalaisella "tursaansydämellä", joka muistuttaa paljon svastikaa. Erityisesti lappalaisessa kulttuurissa sitä on vuosisatojen ajan käytetty - yllätys, yllätys - myös hyvänonnen symbolina.
Suomalaiseen kulttuuriin varsinainen svastika ilmestyi näkyvimmin, kun maamme ilmavoimat perustettiin. Yksi ensimmäisistä suomalaisista potkurikoneista saatiin vuonna 1918 lahjoituksena ruotsalaiselta kreivi Eric von Rosenilta, joka oli omaksunut sen aiemmin henkilökohtaiseksi onnenmerkikseen. Sininen svastika koristi siis suomalaisia lentokoneita jo paljon ennen toista maailmansotaa.
Sitten pääsemmekin Saksaan, jossa natsi-ideologian kannattajat etsivät vimmaisesti tieteellisiä todisteita epätieteellisille ja perättömille väitteilleen "arjalaisen rodun" alkuperästä. (Sellaiseksi tarjottiin esimerkiksi Atlantista.) Arjalaiset olivat todellinen indoeurooppalainen kansa, joka valloitti Intian pohjoisosia yli tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Natsien käyrissä visioissa heistä kehkeytyi eräänlainen "valkoisen rodun" kantamuoto. Samaan syssyyn he omivat omaan käyttöönsä Euroopassa siis jo tutuksi ja tykätyksi tulleen svastikan.
Kun Yrjö Waskinen suunnitteli Viinikkaan kirkkoa 1920-luvulla, hän ammensi inspiraatiota paitsi aikansa suositusta funktionalismista, myös suosituista ja hyväksi havaituista kuva-aiheista. Kun piispa Gummerus vihki kirkon käyttöön 29.5.1932, natsismi oli Tampereella vielä aika kaukainen asia. Vasta vuosia myöhemmin svastikasta tuli nykyisenkaltainen paaria, joka vie ajatuksemme väistämättä toisen maailmansodan kauhuihin.
Viinikan kirkkorakennus on oman aikansa arkkitehtuurin loistava ilmentäjä. Sen sijaan kansallissosialistisen aatteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ihmiset, jotka yrittävät omista ideologisista syistään muuta väittää, osoittavat höpinöillään ainoastaan oman surkuteltavan tietämättömyytensä ja tekevät itsensä julkisesti naurunalaisiksi.
Nauretaan heille. Ja ollaan ylpeitä hienosta kirkostamme!