Viinikkassa tapahtuu
Kuvia Viinikan elämästä ja ympäristöstä
Tampereen normaalikoulun oppilaiden kuvataidenäyttely juhlistaa Viinikan kirkon 80-vuotisjuhlavuotta. Näyttely avautuu 20. toukokuuta juhlamessun jälkeen.
Lapsiperheet tutustuivat toisiinsa perheleirillä
Perhetyöllä on vahva perinne Viinikan seurakunnassa. Leireillä perheet saavat mahdollisuuden yhdessäoloon ja mukavaan puuhailuun. Perheitä tuetaan myös lasten kristillisessä kasvatuksessa
Tervetuloa Viinikan kirkon 80-vuotisjuhlamessuun sunnuntaina 20. toukokuuta kello 10
27.2.2012 Seurakuntien puhelinjärjestelmä uudistuu
Uusi puhelinjärjestelmä tulee käyttöön maaliskuun puolivälissä. Aiakaspalvelunumerot säilyvät nykyisellään ja työntekijöiden nykyiset lankapuhelimet poistuvat käytöstä.
22.2.2012 Uusien seurakuntien järjestelytoimikunnat on nimitetty
Eteläisen seurakunnan, Messukylän seurakunnan ja Tuomiokirkkoseurakunnan järjestelytoimikuntien jäsenet on nimetty. Toimikuntien tehtävänä on suunnitella ja valmistella uuden seurakunnan toimintaa.
21.2.2012 Haasta itsesi ja kokeile ekopaastoa!
Kirkko haastaa paastoamaan tänä vuonna ilmastoystävällisesti. Ekopaastokampanja kannustaa kokeilemaan, miten oma arki sujuisi elämäntapoja tarkistamalla. Paasto alkaa keskiviikkona 22.2. ja päättyy pääsiäiseen 8.4.
Yhteisvastuukeräys Viinikan seurakunnassa avataan viettämällä Diakonian kirkkopyhää sunnuntaina 5.2.2012 klo 12 Koivistonkylän seurakuntakodissa, Koivistontie 46. Ehtoollisjumalanpalveluksessa saarnaa Jussi Mäkinen ja liturgina toimii Jorma Satama. Kanttorina on Markku Haavisto.
Rippikoulusunnuntain messuun 29.1. klo 10 Viinikan kirkkoon olemme kutsuneet mukaan kaikki vuoden 2012 rippikoululaiset ja heidän vanhempansa. Messu on lähtölaukaus yhteiselle rippikoulumatkalle, joka jatkuu konfirmaatioon asti. Messun jälkeen rippikouluryhmillä on omaa ohjelmaansa.
Viinikan kirkko juhlii vuonna 2012
Viinikan kirkko täyttää 80 vuotta vuonna 2012. Tervetuloa seuraamaan Viinikan kirkon juhlavuoden tapahtumia ja osallistumaan kylän kirkon toimintaan!
21.12.2011 Yömessut houkuttelevat väkeä kirkkoon
Ennen vanhaan joulukirkkoon lähdettiin kukonlaulun aikaan, mutta nykyään kirkko palvelee myös yökyöpeleitä: aattohartauksia ja messuja on läpi päivän myöhään yöhön saakka.
15.12.2011 Joululaulukaraokessa rento ja lämmin tunnelma
Moro-lehden ja seurakuntien joululaulukaraoke ravintola Tillikassa toi tuvan täyteen.
23.11.2011 Mummon Kammari voitti valoviikkojen näyteikkunakilpailun
Mummon Kammarin ikkuna viehätti yleisöä eniten Valoviikkojen valoaiheisessa näyteikkunakilpailussa. Kodikasta ikäihmisten yhdessäoloa kuvaava somistus toi selkeän voiton keräten yli 40 prosenttia kaikista annetuista äänistä.
12.11.2011 Hääyössä 11.11. vihittiin 54 pariskuntaa
Kynttilät, lyhdyt ja vastavihittyjen parien olemuksesta säteilevä rakkaus valaisivat pimeän syysillan perjantaina 11.11. Tampereen kolmas Hääyö oli yleisömenestys.
9.11.2011 Sukkatalkoilla lämpimät jalat vanhuksille ja hääpareille
Jos kutimet pysyvät kädessäsi ja sukkia syntyy yli oman tarpeen, ota yhteyttä Mummon Kammariin.






