Kristillistä rakkautta
Ruoka-apu
Anjan iloiset askartelijat
Ruokapiiri aikuisille
Tullaan tutuksi -ryhmä eläkeikäisille
Hyvän mielen kerho mielenterveyskuntoutujille
Ainot ja Einot
Kalevan kirkontupa
Väinölän kirkontupa
Kissanmaan kohtaamispaikka
Työttömien ruokailu
Yhteystiedot ja vastuualueet
Kirkon diakonia perustuu kristilliseen rakkauteen. Diakoniatyö on lähimmäisen auttamista erilaisissa kriiseissä ja elämäntilanteissa. Se on rinnalla kulkemista niin iloissa kuin suruissakin.
Seurakunnan diakoniatyö on hengellistä, henkistä ja aineellista apua. Tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen auttaminen, omatoimisuuden lisääminen sekä tukeminen omassa itsenäisessä elämässä.
Vapaaehtoistyö
Oletko kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena seurakunnassamme? Tule keskustelemaan asiasta diakoniatyöntekijän kanssa. Meillä on tarjota sinulle erilaisia tehtäviä oman elämäntilanteesi mukaan.
Erityisesti tarvetta on ruoka- ja kahvitilaisuuksien järjestäjistä ja leipojista.
Ruoka-apu
Ruoka-apua voi kysyä oman alueen diakoniatyöntekijältä, yhteystiedot alla.
Diakonian ryhmiin olet aina tervetullut!
Palaa otsikoihinAnjan iloiset askartelijat
Kalevan kirkolla salissa 10 maanantaisin klo 9.30-13, pieni materiaalimaksu kotiin vietävistä askarteluista. Vapaaehtoisena ohjaajana toimii Anja Liukko.
Palaa otsikoihinRuokapiiri aikuisille
Kalevan kirkon ruokakeittiöllä maanantaisin klo 10.00, hinta 2 €. Vapaaehtoisena ohjaajana toimii Nils Rosvall. Tiedustelut Anna-Leena Mansukoski.
Tullaan tutuksi -ryhmä eläkeikäisille
Kalevan kirkolla salissa 10 torstaisin klo 13–14.30, kahvimaksu 1 €. Tiedustelut Anne Joronen.
Palaa otsikoihinHyvän mielen kerho mielenterveyskuntoutujille
Kalevan seurakuntatalon kerhohuoneessa, Petsamonk. 8 A, joka toinen keskiviikkona (pariton vk) klo 13–14.30. Tiedustelut Heli Haavisto.
Kohtaamispaikassa et ole yksin:
Ainot ja Einot
lapsiperheille ja eläkeikäisille Kalevan kirkolla salissa 5 maanantaisin klo 9.30-11.00. Yhdessä puuhastelua: leikkiä, askartelua, leipomista, ulkoilua, laulelua, hiljentymistä. Kahvi 0,50 ja mehu, pulla 0,50. Tiedustelut Susanna Laitinen.
Palaa otsikoihinKalevan kirkontupa
Kalevan kirkolla salissa 10, tiistaisin klo 11–12.30, ohjelmaa, yhdessäoloa ja lounas 4 €. Tied. Anne Joronen tai Leila Tennilä-Piittala.
Palaa otsikoihinVäinölän kirkontupa
Kalevan seurakuntatalossa, Väinölänkatu 26, keskiviikkoisin klo 11–12.30, ohjelmaa ja yhdessäoloa, kahvi ja voileipä 1,50 €. Tied. Sirpa Lindgren.
Palaa otsikoihinKissanmaan kohtaamispaikka
Kissanmaan seurakuntakodilla, Sudenkatu 6, joka toinen torstai (pariton vk) klo 13–14.30. Kahvi ja pulla 1 €. Ohjelmaa ja yhdessäoloa. Tiedustelut Päivi Löytty.
Palaa otsikoihinTyöttömien ruokailu
Kalevan kirkolla torstaisin klo 11–12.30. Hartaus salissa 10 klo 11.45. Lounas ja kahvi 1,50 € Tied. Anna-Leena Mansukoski, Jukka Kuusisto ja Leila Tennilä-Piittala.
Palaa otsikoihinYhteystiedot ja vastuualueet
Sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@evl.fi
Anna-Leena Mansukoski johtava diakonian viranhaltija
Ajanvaraus puh. 050 571 3104
4. Alue: Sammonkadun (parilliset talot) eteläpuoli Kalevantielle asti
Heli Haavisto diakonissa
Ajanvaraus puh. 050 571 3106
1. Alue: Osmonmäki Kullervonkadulle (parittomat) asti, Saukonmäki, Lappi, Käpylä, lisäksi mielenterveystyö
Päivi Löytty vs. diakoni
Ajanvaraus puh. 050 526 2838
2. Alue: Kissanmaa, Kauppi, Petsamo, lisäksi päihdetyö, rippikoulutyö
Anne Joronen diakonissa
Ajanvaraus puhelimitse TI 9-10.30 puh. 2616 208
muina aikoina puh. 050 345 1162
3. Alue: Järvensivu, Iidesranta, Yliopiston alue, Etelä-Tammela Kullervonkadulle (parilliset talot) asti, lisäksi vanhustyö
Susanna Laitinen, diakoni
Kalevan kirkon diakoniatoimisto, Liisanpuisto 1
Ajanvaraus puh. 050 541 5790
5. Alue: Kaleva, Sammonkadun (parittomat talot) pohjoispuoli Ilmarinkadulle (parilliset) asti, lisäksi erityistukea tarvitsevat perheet ja rippikoulutyö
Kalevan seurakunnan muut diakoniatiimiin kuuluvat työntekijät
Jukka Kuusisto diakoniapappi puh. 050 537 4732
Leila Tennilä-Piittala seurakuntaemäntä puh. 050 574 4919
Sirpa Lindgren diakonian vanhustyöntekijä puh. 050 326 2377