= mukavien hetkien kokeminen yhdessä muiden kanssa Taivaan Isän
suojeluksessa
Palaa otsikoihin
Kirkontuvan ohjelmaosuudessa keskiviikkoisin klo 11 – 12.20 asiantuntijoita kertomassa, kanttori laulattamassa, oman väen kesken ohjelmaa, muistojen jakamista, seurakuntapastoreiden vierailuja jne. , yhteinen lounas klo 12.20 (hinta 3 euroa), päivähartaus kappelissa klo 13.
Palaa otsikoihin"Minä en ole aikaisemmin koskaan lukenut sanaakaan ruotsia, mutta nyt olen oppinut jo monta sanaa ja sanontaa, ja täällä on niin mukavaa" sanoo eräs alkeisryhmän 84-vuotias, "siitä on jo 50 vuotta, kun viimeksi olen ruotsia lukenut, mutta niillä muutamilla sanoilla täällä me keskustelemme - aivotoiminta on hurjaa"
* klo 13 keskusteluryhmä - kouluruotsia ja vähän käytännön kokemusta, niillä me keskustelemme vertaisohjauksessa
* klo 11 alkeisryhmä – ei koskaan aikaisemmin ruotsia lukeneet
Palaa otsikoihin
Tarinatupa - periaatteessa joka toinen torstai klo 10, mutta koska poikkeuksiakin on, varmista kokoontuminen kuukausiohjelmasta tai Hervannan Sanomista tai soita p. 050 4067170.
Mahdollisuus lähteä teatteriin, konserttiin ja retkelle; käymme Tampereen teattereissa ja lähikaupungeissa katsomassa mukavia esityksiä, meitä varten järjestettyjä konsertteja omassa kirkossa, lähdemme myös muualle kuuntelemaan musiikkia. Päivän mittaiset retket lähiseudulle kuuluvat olennaisena osana
virkistystoimintaan.
Palaa otsikoihin
* sopimuksen mukaan
* Jos haluat tulla juttelemaan Café Olohuoneen tapaan, niin siihen on
mahdollisuus kirkon kulmahuoneessa "Kulmakammarissa". Vuoden 2012 tapaamiset ovat maanantaisin 16.1., 13.2., 12.3. ja 16.4. klo 10-12. Tule kyselemään ohjelmasta, matkoista tai muuten kertomaan kuulumisia. Tämä ei ole ihan kahden keskistä keskustelua, sillä se on avoin kaikille halukkaille, mutta muuten mukavan yhdessäolon paikka. Olen luvannut keittää kahvit ja hommata pullaa, kulujen peittämiseksi 2€ pulla ja kahvi.
Palaa otsikoihin
Vertaustukiohjaajan johdolla tehokasta tuolijumppaa
HUOM: keskiviikkoisin klo 10-10.45 sekä tasapainorata torstaisin klo 11.30-12.30.
Palaa otsikoihin
* diakonissa Katri Ikonen tekee kotikäyntejä sovittaessa
* pitää hartauksia palvelutaloilla ja senioritaloilla
Palaa otsikoihin
Hervannan Sanomien seurakunnan palstalta Kirkontupatoimintaa –otsikon alta sekä seuraavista linkeistä
huhtikuu Kirkontupa (pdf) (134.1 KB)
Palaa otsikoihinVanhustyön ohjaaja
Pirkko Partanen
050 406 7170
Diakonissa
Katri Ikonen
050 345 0655
Diakonia- ja vanhustyön pappi
Ilmo Käki
050 343 1774
Sähköpostit ovat muotoa