Hervannan seurakunta

Luemme Efesolaiskirjettä

Tule mukaan lukemaan Efesolaiskirjettä, kirjeen luvut ovat myös virikkeenä paastonajan rukousmatkalla.
7.3.2012 9.48

Luku 2

Kuka on elävä?

Uskon syntymine onsalaisuus. Uusi testamentti kuvaa sitä suveneerina Jumalan työnä. Tässkin luvussa Paavali sanoo, että Jumala suvereenisti synnytti kuolleet efesolaiset elämään. Näemme, että Jumala avaa ihmisten silmät, uudestisynnyttää heidät, mikä antaa heille mahdollisuuden uskoa. Johanneksen 3. luvusssa Jeesu sanoo, että Henki puhaltaa missä tahtoo, kuvatens itä, että me ihmiset emme voi ymmärtää, missä usko syntyy, ja missä ei.

Avain on Paavalin mukaan evankeliumin sana, jonka julistus synnyttää uskon. Sen seureauksena, ihmiset näkevät, kuinka enne he olivat kuolelita, mutta nyt tuntevat Jumalan, ja ymmärtävät olevansa Kristuksen kanssa eläviä.

 

Jos katsomme Paavalin julistusta, näemme, että tärleintä on Kristuksessa eläminen, NYT. Meidän inhimillinen ihmiskeskeine tapamme on miettiä, mitä on pelastuksen minimi, j alkaa elää tätä maallista elämää. Olemm etehneet ihmiskeskeisen evankeliumin, jonka lähtökohta ei ole JUmalanm kunnia, joka on korostettuna Paavalilla.    


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Luemme Galatalaiskirjettä

Galatalaiskirjettä on Roomalaiskirjeen ohella pidetty kirjeenä, joka välittää selkeästi evankieliumin ytimen. Tule mukaan lukemaan ja kommentoimaan ja jakamaan löytöjä.
16.2.2012 12.21

Galatalaiskirjeen 1 luku

Paavali puolustaa evankeliumia
Galatalaiskirjeessä on eräs Paavalin parhaita puhtaan evankeliumin puolustuksia. Evankeliumi on ilosanoma siitä, että Kristuksessa olemme siirtyneet tuomion ja rangaistuksen alta elämään Jumalan yhteydessä.

Evankliumin radikaalius on siinä, että evankeliumi on itse Kristus. Uskottuna, vastaanotettuna, uutena todellisuutena. Kun Kristus on todellisuus, niin evankeliumin sanoma avaa meidät yhteyteen elämään Kristuksen kanssa.

Silloin kun evankeliumi on pelkkää puhetta siitä, mitä tapahtui 2000 vuotta sitten, on meillä kiusaus ohejistaa tarkaan, mitä saa tehdä, ja mitä ei.

Paavalin opettama evankeliumin vapaus perustui juuri siihen ajatukseen, että elävä Kristus itse ohjaa jokaista. Lain alle joutuminen tarkoitti siis myös elävän Kristususkon hylkäämistä, ja ulkoapäinohjattavaa elämää. Tätä taustaa vasten tajuamme, että seurakunnassa opettaminen on aina kaksiteräinen miekka. Opetus joko opettaa olemaan riippuvainen Kristuksesta ja lähtemään kulkemaan hänen kanssaan, tai opetus sitoo opetettavan tietoon, ja synnyttää vääriä riippuvuksia. 

On haastava ajatus, että Kristus ilmaisi evankeliumin Paavalille, joka taustanasa takia pystyi varjelemaan sen väärältä ihmisviisaudelta. Millainen olisikaan meidän aikamme varoitus väärästä evankliumista.

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti
Älä täytä
Ei kommentteja


Luemme 1. korinttolaiskirjettä

Ota itsellsi tapa lukea Raamattua porukassa. Nyt keväällä luemme aina jonkun Paavalin kirjeen läpi vajassaa parissa viikossa. Seuraa kommentointia tai kommentoi itse. Jaetaan toisillemme löytöjä, niin lukeminen on antoisampaa. Meillä oli 1. korinttolaiskirje teemana viime perjantain tapahtumassa Hervannan kirkossa, ja nyt voimme lukea sen ajatuksella hitaammin.
6.2.2012 6.59

1 korinttolaiskirje 13 luku

Mitä rakkaus seurakunnassa voisi olla...
Kun lukee näitä 13 luvun sanoja, tajuaa kuinka täysin ne on unohdettu. Hengellisessä toiminnassa tavoittelemme kasvua, tietoa, viisautta ja voimaa. Asioita, jotka saavat meidät näyttämään suuremmalta. Uskome tyietysti asiankin eteenpäin menemiseen.

Mutta jos poistaisimme srk:n toiminnasta asiat, jotka eivät edistä rakkautta, kadottaismme suurimman osan seurakunnan toiminnasta. Jos toiminnnan kriteerinä olisivat kysymykset-  kasvattaako tämä uskoa Jumalaan, keskinäistä rakkautta tai rakkauden leviämistä seurakunnan sisältä konkrettiisena välittämisenä ulkopuolisille - niin huomaisimme, että suurin osa seurakunnan toiminnasta ei  täytä näitä kriteerejä.  

Seurakunnan tavoite ei ole organisoida toimintaa. Seurakunnan tavoite on sen sijaan elää rkkudessa, ja kutsua tas yhä uusia ihmisiä rakkauden yhteyteen. Ja silloin kun yhteys ja rakkaus ei ole totta seurakunnassa, on keinotekoista kutsua uusia ihmisiä mukaan. Jos rtakkaus ei ole totta meidän välillämme. 

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


rss Tule tutkimaan Roomalaiskirjettä

Aloitamme Roomalaiskirjeellä, mitä voi kommentoida tässä blogissa.
23.1.2012 10.40

Roomalaiskirjeen luvut luvut 9-10

Paavali uudelleen arvioi Israelin,  luvatun kansan tilanteen..
Paavali puhuu tiukkaa tekstiä 9. ssä luvussa. Hän kertoo, kuinka Israelin kansaan luonnnostaan kuuluvat ihmiset  eivät kuitenkaan ole "se aito Israel". lupauksen kansa, vaan todellinen lupauksen kansa muodostuu niistä juutalaisista ja pakanoista, jotka ottavat Jumalan lupauksen vastaan. Tämä selvennys juutalaisten tilanteesta  on välttämätön, koska lähtihän Jeesu juutalaisista. Ja nyt Paavali sanoo, että pohjimmiltaan juutalaiset jotka eivät usko Kristukseen, ovat joutuneet uuden liiton ulkopuolelle. 

Luvussa 10 Paavali keskittyy jatkamaan teemaa "vanhurskas elää uskosta". Olemme astuneet uusteen aikakauteen, jossa ei ole eroa kreikkalaisella tai juutalisella, se pelastuu, joka uskoo evankeliumin. 

Jos otamme nämä raamatunkohdat tosissaan, meidän oikeastaan tulisi oppia kutsumaan kristityitä uudeksi kansaksi. Uudeksi lupauksen kansaksi. Joka koostuu niistä, jotka "uskovat Kristukseen".  AIka jännä ajatus, että me kristityt edelleen piudämme useimmiten Israelia lupauksen kansana enemmän kuin itseämme. 

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Raamatun lukua

Tätä blogia vetää pastori Hannu Vuorinen. Klikkaa vasemmalla olevaa Raamatun lukua - namikkaa, niin näet viimeiset blogimerkinnät.


Paavalin kirjeitä

Aloitimme 13.1. opetuksella Roomalaiskirjeestä, ja nyt olemme jo Korinttolaiskirjeessä. 

Joka päivä jaan ajatuksia kahdesta luvusta, niin että käymme aina parissa viikossa läpi jonkun Paavalin kirjeen. 


Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi