Hervannan seurakunta

Luemme Efesolaiskirjettä

Tule mukaan lukemaan Efesolaiskirjettä, kirjeen luvut ovat myös virikkeenä paastonajan rukousmatkalla.
6.3.2012 7.45

Luku 1

Meidän elämämme on osa isompaa suunnitelmaa, vaikka usein unohdamme sen.
Ensimmäisen luvun alussa Paavali piirtää ison kuvan. Ennen aikojen alkua Jumala valitsi meidät, Kristuksen seuraajat,  olemaan osa pyhien seurakuntaa. 
Paavali näkee meidän kuuluvan  osaksi Jumalan strategiaa, sitä, kuinka meidät on kutsuttu JUmalan lapsiksi, jotta toisimme hänelle kunniaa. 
Tämä kuva on kaukana siitä minäkeskeisestä kristillisyydestä, jonka kanssa usein painimme. Muistamme monia puheita, joissa sanotaan, kuinka Jumalan tarkoitus on tehdä meidät onnelliseksi. Monet puhujat puhuvat näin, saadakseen Kristinuskosta houkuttelevamman. Kuitenkin, kun lueme efesolaiskirjettä, me huomaamme, että meitä kutsutaan osaksi JUmalan suunnitelmaa, joka on ainoa kestävä tässä maailmassa. Ja motivointina Paavali ei käytä sanoja menestys, helppous tai onnellinen elämä. 
Kyse on enemmänkin siitä, kun Jumaalan valtakunta murtautuu tähän maailmaan, haluanko olla mukana...  Evankeliumi on vastaus ihmisen hätään, mutta sen vastaanottaminen haastaa koko elämän muutokseen. 

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Luemme Galatalaiskirjettä

Galatalaiskirjettä on Roomalaiskirjeen ohella pidetty kirjeenä, joka välittää selkeästi evankieliumin ytimen. Tule mukaan lukemaan ja kommentoimaan ja jakamaan löytöjä.
17.2.2012 13.03

Galatalaiskirjeen 2 luku

Paavali tuo esiin evankeliumiaan.
Galatalaiskirjeessä Paavalin ongelma oli seurakuntaan tulleet juutalaiskristityt opettajat, jotka pyrkivät "vääntämään" seurakuntaa juutalaisiin tapoihin, ja samalla väheksyivät Paavalia.  Siksi Paavali kirjeensä alussa, 2 luvussa osoittaa, kuinka hänen opetuksensa oli itse alkuperäisten Jeesuksen opetuslasten hyväksymää. Hänelle oli annettu valtuutus julistaa pakanoille.  Ja Paavali kertoo, että hän on korjannut Pietarin opetusta, eikä päinvastoin. 

Mielenkiintoista on se, että käytännössä kristinusko syntyi tämän "pakanoiden" version" tuloksena. Kun mietimme, mikä on uskomme ydin, joudumme pohtimaan, olemmeko liikaa alkaneet määrittää uskoa muotojen ja rituaalien kautta, kun Paavalille usko oli Kristuksen seuraamista, rakkaudessa vaikuttavaa uskoa.  

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Luemme 1. korinttolaiskirjettä

Ota itsellsi tapa lukea Raamattua porukassa. Nyt keväällä luemme aina jonkun Paavalin kirjeen läpi vajassaa parissa viikossa. Seuraa kommentointia tai kommentoi itse. Jaetaan toisillemme löytöjä, niin lukeminen on antoisampaa. Meillä oli 1. korinttolaiskirje teemana viime perjantain tapahtumassa Hervannan kirkossa, ja nyt voimme lukea sen ajatuksella hitaammin.
10.2.2012 8.18

1 kor 15 ja 16

Paavali ja ruumiin ylösnousemus
Paavali 15. luvussa puhuu siitä, että evankeliumin kiinteä osa on ruumiin ylösnousemus, ts. me odotaamme ianakaikkista elämää, emmekä mieti vain maallisia.  Iankaikkisuustausta on kova juttu, oikeastaan se selittää sen vaivannäön, ahdistusken ja työnteon, jota monet kristityt tekevät. 

Toisin sanoen, tavoittelen taivasta. Eikö olekin niin, että kun suurin osa kristinuskoa pyrkii vain tekemään ihmiset onnellisiksi, se epäonnistuu pahasti. Jos kristinuskon mielekkyys punnitaan saavutettuna oman elämäni onnellisuutena, koko perspektiivi vääristyy Kyse on paljon enemmästä, sen oppimisesta me sijoitamme iankaikkiseen elämään. 

siksi monet kristityt sanoivatkin, että miksi yrittää satsata sellaiseen, mitä ei voi pitää. Ianakaikkisen elämän toivo on eräs asia, joka antaa voiman rohkeaan elämään. itsensä kieltämiseen, koska meillä on toivo kohdata Kristus taivaassa kasvosita kasvoihin. Mutta koko ajan perspektiivimme hämärtyy helposti liiasta kiintymisestä maalliseen...   

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


rss Tule tutkimaan Roomalaiskirjettä

Aloitamme Roomalaiskirjeellä, mitä voi kommentoida tässä blogissa.
23.1.2012 10.40

Roomalaiskirjeen luvut luvut 9-10

Paavali uudelleen arvioi Israelin,  luvatun kansan tilanteen..
Paavali puhuu tiukkaa tekstiä 9. ssä luvussa. Hän kertoo, kuinka Israelin kansaan luonnnostaan kuuluvat ihmiset  eivät kuitenkaan ole "se aito Israel". lupauksen kansa, vaan todellinen lupauksen kansa muodostuu niistä juutalaisista ja pakanoista, jotka ottavat Jumalan lupauksen vastaan. Tämä selvennys juutalaisten tilanteesta  on välttämätön, koska lähtihän Jeesu juutalaisista. Ja nyt Paavali sanoo, että pohjimmiltaan juutalaiset jotka eivät usko Kristukseen, ovat joutuneet uuden liiton ulkopuolelle. 

Luvussa 10 Paavali keskittyy jatkamaan teemaa "vanhurskas elää uskosta". Olemme astuneet uusteen aikakauteen, jossa ei ole eroa kreikkalaisella tai juutalisella, se pelastuu, joka uskoo evankeliumin. 

Jos otamme nämä raamatunkohdat tosissaan, meidän oikeastaan tulisi oppia kutsumaan kristityitä uudeksi kansaksi. Uudeksi lupauksen kansaksi. Joka koostuu niistä, jotka "uskovat Kristukseen".  AIka jännä ajatus, että me kristityt edelleen piudämme useimmiten Israelia lupauksen kansana enemmän kuin itseämme. 

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti
Älä täytä
Ei kommentteja


Raamatun lukua

Tätä blogia vetää pastori Hannu Vuorinen. Klikkaa vasemmalla olevaa Raamatun lukua - namikkaa, niin näet viimeiset blogimerkinnät.


Paavalin kirjeitä

Aloitimme 13.1. opetuksella Roomalaiskirjeestä, ja nyt olemme jo Korinttolaiskirjeessä. 

Joka päivä jaan ajatuksia kahdesta luvusta, niin että käymme aina parissa viikossa läpi jonkun Paavalin kirjeen. 


Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi