Hervannan seurakunta

Luemme Efesolaiskirjettä

Tule mukaan lukemaan Efesolaiskirjettä, kirjeen luvut ovat myös virikkeenä paastonajan rukousmatkalla.
7.3.2012 9.48

Luku 2

Kuka on elävä?

Uskon syntymine onsalaisuus. Uusi testamentti kuvaa sitä suveneerina Jumalan työnä. Tässkin luvussa Paavali sanoo, että Jumala suvereenisti synnytti kuolleet efesolaiset elämään. Näemme, että Jumala avaa ihmisten silmät, uudestisynnyttää heidät, mikä antaa heille mahdollisuuden uskoa. Johanneksen 3. luvusssa Jeesu sanoo, että Henki puhaltaa missä tahtoo, kuvatens itä, että me ihmiset emme voi ymmärtää, missä usko syntyy, ja missä ei.

Avain on Paavalin mukaan evankeliumin sana, jonka julistus synnyttää uskon. Sen seureauksena, ihmiset näkevät, kuinka enne he olivat kuolelita, mutta nyt tuntevat Jumalan, ja ymmärtävät olevansa Kristuksen kanssa eläviä.

 

Jos katsomme Paavalin julistusta, näemme, että tärleintä on Kristuksessa eläminen, NYT. Meidän inhimillinen ihmiskeskeine tapamme on miettiä, mitä on pelastuksen minimi, j alkaa elää tätä maallista elämää. Olemm etehneet ihmiskeskeisen evankeliumin, jonka lähtökohta ei ole JUmalanm kunnia, joka on korostettuna Paavalilla.    


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Luemme Galatalaiskirjettä

Galatalaiskirjettä on Roomalaiskirjeen ohella pidetty kirjeenä, joka välittää selkeästi evankieliumin ytimen. Tule mukaan lukemaan ja kommentoimaan ja jakamaan löytöjä.
17.2.2012 13.03

Galatalaiskirjeen 2 luku

Paavali tuo esiin evankeliumiaan.
Galatalaiskirjeessä Paavalin ongelma oli seurakuntaan tulleet juutalaiskristityt opettajat, jotka pyrkivät "vääntämään" seurakuntaa juutalaisiin tapoihin, ja samalla väheksyivät Paavalia.  Siksi Paavali kirjeensä alussa, 2 luvussa osoittaa, kuinka hänen opetuksensa oli itse alkuperäisten Jeesuksen opetuslasten hyväksymää. Hänelle oli annettu valtuutus julistaa pakanoille.  Ja Paavali kertoo, että hän on korjannut Pietarin opetusta, eikä päinvastoin. 

Mielenkiintoista on se, että käytännössä kristinusko syntyi tämän "pakanoiden" version" tuloksena. Kun mietimme, mikä on uskomme ydin, joudumme pohtimaan, olemmeko liikaa alkaneet määrittää uskoa muotojen ja rituaalien kautta, kun Paavalille usko oli Kristuksen seuraamista, rakkaudessa vaikuttavaa uskoa.  

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Luemme 1. korinttolaiskirjettä

Ota itsellsi tapa lukea Raamattua porukassa. Nyt keväällä luemme aina jonkun Paavalin kirjeen läpi vajassaa parissa viikossa. Seuraa kommentointia tai kommentoi itse. Jaetaan toisillemme löytöjä, niin lukeminen on antoisampaa. Meillä oli 1. korinttolaiskirje teemana viime perjantain tapahtumassa Hervannan kirkossa, ja nyt voimme lukea sen ajatuksella hitaammin.
5.2.2012 11.29

1 kor 12

Pyhän Hengen työ seurakunnassa
Paavalin lähtökohta on selkeä. Pyhä Henki toimii siellä, missä Jeesu on Herra. Eli Pyhä Henki kirkastaa kristusta. Karismaattisissa piireissä on liian usein jännite Kristuksen ja pyhän Hnegn kanssa. Pyhän Hengen korostajat etsivät voimaa yms. ja unohtavat palvlevan Kristuksen esikuvan. Paavali kuitenkin tässä luvussa kuvaa Hengen kasteen tarkoitukseksi muodostaa kristityistä yksi ruumis, jotka rakastavat ja auttavat toisiaan. Tätä taustaa vasten Pyhän Hnegen lahjatkin löytävät oikean ympäristön. Kokoontulleina seurakunta palvlee ja auttaa toisiaan sillä rakkaudella, jonka Jumala on antanaut heidän sydämiinsä. Piste. 

Meidän kipukohtamme kirkosa onkin, että usein me kokoonnumme jumalanpalvleukseen tai pienpiiriehin, mutta emme sovella käytäntöön Paavalin anatmia oheita siitä, miten seurtakuntana tulee elää. Eli suuri osa kokoontumistamme on jopa hyödytöntä. 

12 luvun lopussa kehoitus armolahjojen tavoitteluun - missä määrin se on totta meillä?  

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



rss Tule tutkimaan Roomalaiskirjettä

Aloitamme Roomalaiskirjeellä, mitä voi kommentoida tässä blogissa.
19.1.2012 8.18

Roomalaiskirjeen luvut 5-6

Teemoina tässä Jumalan hyväksyntä ja kärsimys, sekä syntiä vastaan taistelu...
Kun olemme siis saavuttaneet Jumalan hyväksynnän, vanhurskauden, niin Paavali jatkaa 5 luvun alussa, että nyt Jumalan hyväksyminä me kerskumme ahdistuksista. Ts. Paavali ei näe JUmalan hyväksyntää asiana, joka poistaisi kivut ja ongelmat, vaan niistä tulee Jumalan positiivisen työn väline elämässämme. Kun normaalisti kärsimykset saavat meidät ajattelemaan, että onko JUmala enää minun puolellani, niin Paavali näkeekin ne nyt osana Jumalan sallimaa koulutusta. JOka tuottaa kärsivällisyyttä, toivoa ja rakkautta. 

Luvussa 6 taas Paavali tuo esiin radikaalin ohjeensa syntiä vastaan taistelemisessa. Paavalin avain on, että meidän tulee pitää itsemme kuolleina synnille, ja ajatella, että olemme uusia luomuksia. Uskoa, että olemme osallisia Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen, ja saamme elää uuta elämää. 
Eli en lähdekääm taistelemaan syntiä vastaan pitäen itseä toivottomana, tuomittuna, vaan ennen kuin teen konkreettisai päätöksiä päivässäni, Paav ali kutsuu minua mileni uudistuksen kautta pysähtymään ja miettimään kuka olen. 

Lain alla ollen keskityin huonojen puolien paranteluun, mutta Kristukseen uskoavan saan nähdä itseni ennenkaikkea hyväksyttynä Jumalan valtakunnan kansalaisena.  


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti
Älä täytä
Ei kommentteja


Raamatun lukua

Tätä blogia vetää pastori Hannu Vuorinen. Klikkaa vasemmalla olevaa Raamatun lukua - namikkaa, niin näet viimeiset blogimerkinnät.


Paavalin kirjeitä

Aloitimme 13.1. opetuksella Roomalaiskirjeestä, ja nyt olemme jo Korinttolaiskirjeessä. 

Joka päivä jaan ajatuksia kahdesta luvusta, niin että käymme aina parissa viikossa läpi jonkun Paavalin kirjeen. 


Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi