Viides luku jatkaa edellisen luvun ajatuksia. Se kuvaa rakkaudellista, Jumalan tahdon mukaista elämäntapaa. Hengen täyttämää. Sen konkretia on esim. avioliitossa keskinäinen kunnioitus ja uhrautuva rakkaus. 

Paavali näkee puolueet, ihmisten esiin tuomisen seurakunnassa merkkinä ns. lihallisesta mielenlaadusta. Ihminen voi olla uskossa, mutta kun seurakunnassa hänelle on tärkeämpää lobata jotain ihmistä tai asiaa kuin Kristusta, niin se on merkkinä tästä lihallisuudesta. 

Kun Paavali puhuu evankeliumista, hän heti johdannoksi murskaa epähienosti meidän luulot itsestämme. Hän osoittaa, että kaikki ovat eteäällä Jumalasta. Miedän kiusauksemme on laittaa Jumlan tilalle ihminen, ja siitä ihmiskuntana niitämme pahaa satoa. Jopa moraalinen ja uskonnollinen ihminen on kelvoton. Seuraus - syntien yksittäinen anteeksianto ei riitä, vaan tarvitaan koko ihmisen muuttamista. Paavali tuntuu sanovan, että oikean uskon edellytys on toivottomuus omaan itseensä. Sitten vasta evankeliumi toimii...