

Hervannalla on alueena omat vahvat erityispiirteensä, ja vastaavasti myös seurakunnan toiminnassa näkyy omaleimaisuus. Hervanta on kansainvälinen, monikulttuurinen lähiö, jossa asukkaat oppivat tuntemaan toisensa paremmin, kuin monissa muissa Tampereen osissa.
Hervanta on lähes sadan eri kansalaisuuden kohtaamispaikka, mikä näkyy myös seurakunnan värikkyydessä ja monimuotoisuudessa. Hervannan seurakunta on paikka kuulua, olla ja toimia. Ota rohkeasti yhteyttä!
Suvivirren sunnuntain perhemessu helluntaina
Kaikissa Tampereen kirkoissa lauletaan Suvivirttä helluntaina 27.5. Hervannassa laulamme virren perhemessun päätteeksi. Juhani Räsänen saarnaa, liturgina toimii Kaija karvala ja musiikista vastaa kanttori Martti Syrjäniemi.
Työntekijöiden opintomatkan aikana 21.5.-25.5.2012 seurakunnassa päivystää pastori Raimo Naumanen, gsm 0400 2190 79
21.3.2012 Hervannan seurakunta mukana Vuoreksen asuntomessuilla
Vuoden 2012 Asuntomessut järjestetään Tampereen Vuoreksessa 13.7.-12.8.2012. Seurakunnilla on messuilla oma esittelyhuoneisto, jonka sisustuksessa on kierrätysteema.
Seurakuntien puhelinjärjestelmä uudistuu
Uusi puhelinjärjestelmä tulee käyttöön maaliskuun puolivälissä. Aiakaspalvelunumerot säilyvät nykyisellään ja työntekijöiden nykyiset lankapuhelimet poistuvat käytöstä.
21.2.2012 Haasta itsesi ja kokeile ekopaastoa!
Kirkko haastaa paastoamaan tänä vuonna ilmastoystävällisesti. Ekopaastokampanja kannustaa kokeilemaan, miten oma arki sujuisi elämäntapoja tarkistamalla. Paasto alkaa keskiviikkona 22.2. ja päättyy pääsiäiseen 8.4.
Tervetuloa kuuntelemaan luento ja keskustelemaan Raamattuun liittuvistä aiheista
Hervannan kirkko | 22.5.2012 klo 18.00-19.30
Tervetuloa aamukahville, mielenkiintoiselle luennolle ja keskustelemaan
Hervannan kirkko | 27.5.2012 klo 9.30-10.30
Kirkkoherra
Juhani Räsänen
puh. 040 5043818
etunimi.sukunimi@evl.fi
Seurakuntasihteeri
Tarja Leskinen
puh. 040 8048151
tavoitettavissa ma-pe 9-15
Hervannan kirkko
Lindforsinkatu 7
33720 Tampere
puh. 050 599 7335
Jakeluosoite:
PL 226, 33101 Tampere