Kesä on urkumusiikin juhlaa Tuomiokirkossa
Tampereen tuomiokirkko täyttyy jälleen urkumusiikista kesän konserteissa. Juhannussunnuntaista lähtien kirkossa pääsee nauttimaan maksuttomista puolen tunnin urkukonserteista sunnuntai-iltapäivisin. Heinäkuussa puolestaan alkaa torstai-iltojen Katedraali.org-konserttisarja, jonka ohjelmassa on kaikkiaan kuusi konserttia.
Kesän konsertit aloittaa kirkon oma urkuri, kanttori Esa Toivola, joka juhlistaa 10-vuotista taivaltaan Tuomiokirkon urkurina konsertissa lauantaina 13. kesäkuuta. Kello 15 alkavaan konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelmassa on Nico Muhlyn ja Josef Rheinbergerin sekä suomalaisten säveltäjien musiikkia.
Toivolasta on tullut yleisön suosikki erityisesti elokuvamusiikin esittäjänä, ja hän on jo useana vuonna improvisoinut urkumusiikin myös Tampereen elokuvajuhlien mykkäelokuvanäytöksissä.
– Tampereella minut reväistiin heti mukaan kaikkeen sellaiseen, jossa urkuja soitetaan populaarimmalla tavalla, kuten elokuvamusiikkikonsertteihin. Samaan aikaan olen saanut tehdä täysipainoisesti myös taidemusiikkia ja olen päässyt kantaesittämään tamperelaisten säveltäjien teoksia, summaa Esa Toivola kymmenen vuoden uraansa Tuomiokirkossa.
Myös tänä kesänä on luvassa kantaesitys, sillä Katedraali.org-konserttisarja päättyy 20. elokuuta säveltäjä Ilkka Hammon uuden Aeternitas-teoksen kantaesitykseen.
Tuomiokirkon kesän urkukonsertteihin on vapaa pääsy. Torstai-iltojen konserteissa 10 euroa maksavan ohjelman voi ostaa kirkon ovelta ennen konserttia.
Tasokasta urkumusiikkia torstai-iltaisin
Katedraali.org-konserttisarjan aloittaa urkutaiteilija Elisa Vikki 16. heinäkuuta. Vikki on kamarimuusikko, musiikinteoreetikko ja musiikin hahmotusaineiden opettaja Tampereen ammattikorkeakoulussa. Vuonna 2024 hän oli Turun tuomiokirkon urkukonserttisarjan vuoden nuori taiteilija. Tampereen tuomiokirkon konsertissa hän esittää muun muassa Max Regerin Fantasian ja fuugan nimestä B‑A‑C‑H.
Kokenut, maailmalla laajasti konsertoinut brittiläis-amerikkalainen urkuri Colin Andrews esiintyy Tuomiokirkossa 23. heinäkuuta. Konsertin aluksi Andrews soittaa kirkon sivuparven barokkityylisillä uruilla Johann Sebastian Bachin musiikkia. Pääuruilla kuullaan Herbert Howellsin ja Joseph Bonnet’n musiikkia. Konsertti huipentuu osiin Olivier Messiaenin teoksesta Livre du Saint Sacrement vuodelta 1984.
Urkurin ja sopraanon taidokasta yhteistyötä kuullaan konsertissa 30. heinäkuuta. Turun Katariinanseurakunnan urkuri Teemu Suominen ja Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan kanttori, sopraano Eveliina Ylikoski esittävät yhdessä Chausson’n, Duprén, Hakimin ja Pylkkäsen musiikkia.
Tampereen Tapahtumien yössä 6. elokuuta koetaan jälleen erikoiskonsertti, urkumaraton, jossa esiintyy yllätysnimiä. Maratonkonsertin aloittaa kaksikko Esa ja Masa, eli urkuri Esa Toivola ja saksofonisti Masa Orpana. Esityksiä kuullaan puolen tunnin välein kello 19:stä aina kello 22 asti. Juonnettuun maratonkonserttiin kuulijat voivat saapua oman aikataulun mukaan.
Konsertissa 13. elokuuta esiintyy urkutaiteilija Matti Vaakanainen, joka esittää ranskalaista urkumusiikkia romantiikan aikakaudelta.
Konserttisarja päättyy kantaesitykseen
Kesän Katedraali.org-konserttisarjan päättää 20. elokuuta tamperelaisen säveltäjän Ilkka Hammon uuden teoksen kantaesitys. Aeternitas-teoksen esittävät Tuomiokirkon urkuri Esa Toivola ja pasunistit Alexandr Dzhurri ja Antti Hirvonen.
Säveltäjä Ilkka Hammo on tamperelainen kitaristi ja pedagogi, jonka teoksia on esitetty mm. Radion sinfoniaorkesterin ja Tampere Filharmonian konserteissa.
Teos on sävelletty erityisesti Tampereen tuomiokirkkoa ajatellen, sillä teoksen inspiraationa on ollut kirkon arkkitehtuuri ja sen symbolistinen taide.
Teoksen nimi Aeternitas tarkoittaa ikuisuutta ja sekin viittaa läheisesti Tampereen Tuomiokirkkoon. Arkkitehti Lars Sonck voitti Tuomiokirkon suunnittelukilpailun tällä nimimerkillä vuonna 1899.