Sairaalatyön historiaaSairaalatyön historia

Ensimmäisen uudenmallisen, yksinomaan sairaalatyöhön tarkoitetun papin viran perustivat vuonna 1925 Helsingin seurakunnat. Tampereella tiedostettiin vastaavanlaisen sairaalapapin tarve jo sotien aikana. Sairaalapappia varten laadittiin ohjesääntö ja virkaa esitettiin perustettavaksi vuonna 1941.

Tampereen Kaupunkilähetys r.y. palkkasi pastori Matti Joensuun työtoveriksi uuden työntekijän erityisesti kaupungin sairaaloiden sielunhoitoa varten. Pastori Reino Rantalaiho aloitti Kaupunkilähetyksen työntekijänä varsinaisen sairaalasielunhoitotyön 20.1.1945. Tampereen seurakunnat perustivat Tuomiokirkkoseurakunnan alaisuuteen erityisen sairaalapapin viran 1.9.1947. Virkaan valittiin Reino Rantalaiho. Hän toimi tehtävässään vuoteen 1974 ja loi Tampereen sairaalasielunhoitotyölle vahvan ja toimivan perustan. Keskussairaalan valmistuttua perustettiin toinen sairaalapapin virka vuonna 1962. Virkaan valittiin vuonna 1963 pastori Yrjö Karanko.

Vuosien saatossa on myös Tampereella sairaalasielunhoitajan virkaan liitetty erikoistumiskoulutus. Perinteisen Jumalan sanalla ja sakramenteilla lohduttamisen rinnalle on sielunhoidon apuvälineeksi 1960-luvulta alkaen tullut nykyinen pastoraalipsykologinen ihmistuntemus.

Pitkäniemen sairaalan vaiheita

Pitkäniemen sairaalaan nimitettiin 27.11.1900 sairaalakirkon ensimmäinen saarnaaja Frans Afred Penttinen. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1910 asti. Häntä seurasi Kaarlo Wallenius (1911-1918), Lauri Kalliala (1919-1921), Artturi Arho (1924-1934), Aarne Salo (1934-1944) ja Matti Cederbeg (1944-1950). Vuodesta 1951 Nokian seurakunta hoiti kirkollisia tehtäviä sairaalassa.

Uusi vaihe Pitkäniemen kirkollisessa elämässä alkoi 1970-luvulla. Silloin Pitkäniemen, Keijärven ja Kaivannon sairaaloita varten Pirkanmaan seurakunnat perustivat ensimmäisen päätoimisen sairaalapapin viran. Virkaan valittiin vuonna 1973 Olli Majamäki.

1976 seurakunnat perustivat Pikonlinnan ja Kaivannon sairaalaa varten oman sairaalapapin viran, johon valittiin Tampereen Keskussairaalan pastori Esa Fabrin.

Tampereella sairaalasielunhoidon palveluksessa olleet vakinaiset työntekijät:

1947 - 1974 Reino Rantalaiho
1963 - 1968 Yrjö Karanko
1968 - 1970 Virtaniemi Matti-Pekka
1971 - 1979 Raimo Linnamäki
1970 - 1973 Marja-Leena Salonen
1974 - 1978 Hanna-Liisa Konttinen
1974 - 1976 Esa Fabrin
1976 - 1990 Juhani Marjokorpi
1979 - 1987 Marita Naumanen
1979 - Vesa Fabrin
1984 - Raili Kovalainen
1987 - Taru Varpenius
1990 - 2007 Juha Lankinen
2003 - Esa Fabrin
2003 - 2005 Liisa Nieminen
2003 - 2003 Antti Sipola
2003 - 2005 Kirsi Stickler
2004 - Marianne Korhonen (-Hieta)
2004 - Teemu Paarlahti
2005 - Heimo Suonsivu 
2006-  Eija Tohni
2007-  Mika Kallunki
2009- Antti Sipola

Pitkäniemen, Keijärven, Kaivannon ja Pikonlinnan sairaaloiden vakinaisettyöntekijät vuoteen 2002, jolloin toiminta yhdistyi Tampereen sairaalasielunhoitoon:

1973 - 1977 Olli Majamäki
1976 - 1990 ja 1999-2002 Esa Fabrin
1977 - 1991 Lauri Hirvonen
1989 - 1999 Soili Juntumaa
1987 - 2002 Liisa Nieminen
1992 - 2002 Antti Sipola
2001 - 2002 Kirsi Stickler

Sairaalasielunhoidon sijaisina Tampereella ovat olleet mm.:

1962, 1963 Paavo Kortekangas
1970 Mauri Lemmetyinen
1978, 1979, 1982 Tuula Lemmetyinen
1979, 1980 Liisa Nieminen
1983, 1984, 1998, 1999, 2000-2003 Marianne Korhonen (-Hieta)
1986, 1987 Taru Lunkka (Varpenius)
1989, 1990 Liisa Pekkola
2000, 2001, 2004, 2005, 2007, 2008-2009 Laura Tuhkanen (-Jukkola)
2001 Kirsi Stickler
2002, 2003, 2004, 2005 Sami Tammisalo
2004, 2005 Aija Kaartinen
2005, 2006, 2007 Mika Kallunki
2005, 2006 Eija Tohni
2005 Tapio Virtanen
2007  Hanna Heikinheimo
2008- Ulla Luukkanen

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111