Avioliiton esteiden tutkiminen

Vihkimistä edeltää avioliiton esteiden tutkinta. Aikaisemmin puhuttiin ”kuulutuksista”. Esteiden tutkinnalla varmistetaan, että kihlakumppanit voivat avioliittolain mukaan solmia keskenään avioliiton, ja ettei heillä ole avioesteitä. Suomalaisen viranomaisen suorittama esteiden tutkinta on edellytyksenä avioliittoon vihkimiselle Suomessa sekä Suomen viranomaisen suorittamaan vihkimiseen ulkomailla.

Jos kihlakumppanit voivat esittää voimassa olevan todistuksen siitä, että avioliiton esteiden tutkinta on jo suoritettu jossain toisessa Pohjoismaassa, ei esteiden tutkintaa tarvitse enää suorittaa Suomessa.

Pyyntö esteiden tutkinnasta

Kihlakumppanit pyytävät esteiden tutkintaa käyttämällä tarkoitukseen painatettua lomaketta (Pyyntö avioliiton esteiden tutkinnasta sekä vakuutus ja ilmoitus avioliiton esteiden tutkintaa varten, VRK 0.44). Samalla he vakuuttavat, ettei heillä ole sukulaisuuteen perustuvia avioliiton esteitä. Kummankin kihlakumppanin on lisäksi ilmoitettava, onko hän aikaisemmin solminut avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen.

Kihlakumppaneiden on merkittävä lomakkeelle nimensä, henkilötunnuksensa jos ulkomaalaisella ei ole henkilötunnusta, merkitään syntymäaika sekä yhteystietonsa.

Molempien kihlakumppaneiden on allekirjoitettava lomake, jotta esteiden tutkinta voitaisiin aloittaa. Kihlakumppanit voivat täyttää ja allekirjoittaa lomakkeen esteiden tutkijan luona tai käydä yhdessä antamassa lomakkeen jo allekirjoitettuna esteiden tutkijalle. Näissä tapauksissa todistajien allekirjoituksia ei tarvita, mutta esim. leimaamalla seurakunnan leimalla sarakkeen Allekirjoituksen oikeaksi todistavat jätetään asiakirjaan merkintä siitä, missä ja miten asia on hoidettu. Jos kihlakumppanit sen sijaan toimittavat lomakkeen esteiden tutkijalle esimerkiksi postitse, on heidän allekirjoitustensa oltava kahden henkilön oikeaksi todistamia.

Jos lomake on puutteellisesti täytetty, esteiden tutkijan on otettava yhteyttä kihlakumppaneihin asian selvittämiseksi tai palautettava lomake täydennettäväksi.

Suomen/ruotsinkielen lisäksi lomake on painettuna seuraavilla kielillä: suomi/englanti, suomi/saksa, suomi/ranska, suomi/espanja, suomi/saame ja suomi/venäjä (VRK 0.44).

Tulostettava lomake (.pdf)

Lomakkeet löytyvät myös internetistä osoitteessa www.suomi.fi/asiointi.

Todistus toimitetusta avioliiton esteiden tutkinnasta / vihkimisilmoitus

Kun avioliiton esteiden tutkinta on toimitettu, eikä tutkijan tiedossa ole seikkaa, joka estäisi avioliiton, on hänen annettava todistus toimitetusta avioliiton esteiden tutkinnasta (VRK 0.46).

Todistusta ei saa antaa ennen kuin seitsemäntenä päivänä avioliiton esteiden tutkinnan pyytämisestä. Aika lasketaan siten, ettei mukaan lueta sitä päivää, jolloin esteiden tutkintaa pyydettiin (jos esteiden tutkintaa on pyydetty maanantaina, todistus voidaan antaa vasta seuraavana maanantaina). Todistuksen saa kuitenkin antaa aikaisemmin, jos siihen on painavia syitä.

Jos 18 vuotta täyttävä haluaa solmia avioliiton heti syntymäpäivänään, hänen on pyydettävä esteiden tutkintaa hyvissä ajoin ennen suunniteltua vihkipäivää (kuitenkin viimeistään seitsemän päivää ennen 18-vuotispäivää). Tällöin todistus voidaan antaa sinä päivänä, kun kihlakumppani täyttää 18 vuotta.

Tampereella todistus annetaan kihlakumppaneille tai toimitetaan heille heidän ilmoittamaansa osoitteeseen.

Avioliiton esteiden tutkijat

Kihlakumppaneiden on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa siltä evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnalta, jonka jäseniä kihlakumppanit ovat tai toinen heistä on.

Maistraatti voi toimia esteiden tutkijana riippumatta siitä, mikä on kihlakumppaneiden kotikunta ja asuinpaikka tai kuuluvatko he johonkin uskontokuntaan.

Jos molemmat kihlakumppanit ovat ulkomaalaisia eikä kumpikaan asu vakinaisesti Suomessa (ei kotikuntaa Suomessa), avioliiton esteet tutkii maistraatti.

Esteiden tutkinta, kun vihkijä on ulkomaan viranomainen ulkomailla

Suomen kansalainen voi solmia avioliiton ulkomailla myös kyseisen maan lakien ja määräysten mukaisesti. Vihkijänä on silloin kyseisen maan pappi tai siviiliviranomainen, jolla on vihkimisoikeus.
Esteiden tutkinta tapahtuu asianomaisen maan lakien mukaisesti.

Joissakin maissa esteiden tutkinta saattaa kestää jopa viikkoja. Esteiden tutkinnasta on syytä ottaa selkoa hyvissä ajoin joko asianomaiselta tutkijaviranomaiselta tai kyseisen valtion lähetystöstä tai konsulaatista.

Pohjoismaissa

Suomessa toimitettu esteiden tutkinta oikeuttaa vihkimiseen myös muualla Pohjoismaissa. Vastaavasti jos kihlakumppanit voivat esittää voimassa olevan todistuksen siitä, että avioliiton esteiden tutkinta on jo suoritettu jossain toisessa Pohjoismaassa, ei esteiden tutkintaa tarvitse enää suorittaa Suomessa.

Muut maat

Pohjoismaiden ulkopuolella tarvitaan monikielinen esteettömyystodistus.

Todistuksen saamiseksi avioliittoon aikovan, seurakunnan jäsenen on annettava omalta osaltaan vakuutus, ettei ole olemassa sukulaisuuden muodostamaa estettä avioliiton solmimiselle sekä ilmoitus aikaisemmista avioliitoistaan = täyttää lomake Pyyntö avioliiton esteiden tutkinnasta sekä vakuutus ja ilmoitus avioliiton esteiden tutkintaa varten.

Ulkomaalaisen ilmoitetun kihlakumppanin osalta todistukseen merkitään tiedot siten, kuin todistusta pyytänyt henkilö on ne ilmoittanut erillisellä lomakkeella, syntymäaika merkitään esim.  31.5.1985.

Esteettömyystodistuksen saa antaa aikaisintaan 7 päivän kuluttua esteidentutkintapäivästä.  Todistus on voimassa neljä kuukautta.

Kihlakumppanien on syytä etukäteen selvittää, mitä muita asiakirjoja suomalaisesta kihlakumppanista tarvitaan kuin esteettömyystodistus.

Pyydettäessä annetaan erillinen virkatodistus.  Tavallisimmin tarvitaan selvitys todistuksen pyytäjän aikaisemmasta avioliitosta, vanhemmista tai kristillisestä kasteesta. 

Jotkut Keski-Euroopan maat, ainakin Saksa, Itävalta ja Sveitsi, pyytävät syntymätodistuksen tai todistuksen jossa ilmenee ko. henkilön vanhemmat.

Jotkut maat pyytävät vielä erikseen todistuksen kansalaisuudesta, jopa siviilisäädystä.

Kihlaparin on siis syytä tiedustella muiden mahdollisten todistusten tarvetta ja hankkia virallinen vahvistaminen todistuksiin ja käännöksiin.

Avioliiton ehdottomat esteet

1. Voimassa oleva avioliitto tai rekisteröity parisuhde

2.  Sukulaisuus suoraan takenevassa tai etenevässä polvessa

 Avioliittoa ei voi solmia suoraan takenevassa tai etenevässä polvessa olevan sukulaisensa kanssa. Takenevalla polvella tarkoitetaan henkilön vanhempia ja näiden vanhempia. Etenevällä polvella tarkoitetaan henkilön lapsia, lapsenlapsia lapsenlapsenlapsia jne.

3.  Sisaruus tai puolisisaruus

Avioliiton luvanvaraiset esteet, joista voidaan poiketa oikeusministeriön luvalla

1.  Avioliittoikä
Avioliittoon ei saa mennä alle 18-vuotias. Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä (esim. raskaus, uskonnollinen vakaumus) antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon.  Ennen asian ratkaisemista luvanhakijan huoltajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

2.  Ottolapsisuhde
Ottovanhempi ja ottolapsi eivät saa mennä keskenään avioliittoon.
Oikeusministeriö voi kuitenkin erittäin painavista syistä antaa luvan avioliittoon.

3.  Lähisukulaisuussuhde
Avioliittoon eivät saa mennä keskenään ne, joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, ellei oikeusministeriö erityisistä syistä anna siihen lupaa.
 
Luvanvaraisista esteistä antaa tarkempia tietoja Oikeusministeriö, puh. (09) 160 03.

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111