Kaste
Lapsi on arvokkain lahja, jonka voit saada. Herkkä elämä uskotaan käsiisi. Lapsen syntyminen merkitsee koko perheelle yhteistä kasvua toinen toisensa tuntemisessa ja tukemisessa. Se merkitsee syvällistä kutsumusta vanhemmuuteen.
Kaste on tärkein kirkollisista toimituksista, ja kirkon jäseneksi voi tulla vain kasteen kautta.
Jeesus on lähettänyt kirkon kastamaan: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. (Matt. 28:19)
Kasteessa liitytään kirkon jäseneksi. Huoltajat yhdessä päättävät alaikäisen lapsen uskonnollisesta asemasta eli he päättävät siitä, jos lapsi halutaan liittää kirkon jäseneksi. Tästä pääsäännöstä on kolme poikkeusta.
Jos kumpikaan vanhemmista tai yksikään huoltajista ei ole kirkon jäsen, ei alle 12-vuotiasta lasta voida kastaa.
Kasteen ajankohta
Vanhempien tulee saattaa lapsi kastettavaksi ilman tarpeetonta viivytystä. Lapsen merkitsemisestä väestötietojärjestelmään annetussa asetuksessa sanotaan, että lapsi on rekisteröitävä ennen kuin hän on täyttänyt kaksi kuukautta. Jos kahden kuukauden aikaraja ei tunnu riittävän kasteen järjestelyihin, voitte ottaa yhteyttä Tampereen seurakuntien keskusrekisteriin puh. 2190 222.
Evankelis-luterilainen kirkko kastaa etusijassa lapsia, mutta kaste kuuluu myös aikuisille, joita ei lapsena ole kastettu. Oleellista ei ole kastettavan ikä, vaan Jeesuksen käsky kastaa. Kaste on Jumalan lahja, jonka ihminen saa ottaa vastaan. Useimmat kastettavat ovat sylilapsia, sillä lapsikaste ilmentää parhaiten Jumalan edellytyksetöntä armoa. Monia nuoria kastetaan rippikoulun yhteydessä.
Kastejuhlan suunnittelu
Kasteen suunnittelu alkaa ajankohdan päättämisestä. Jos sinulla on Tampereella tuttu pappi, voit sopia kotona tapahtuvasta kasteesta suoraan hänen kanssaan.
Muussa tapauksessa voit soittaa Tampereen ev.lut. seurakuntatoimistoon ja sopia sekä papin että tarpeen vaatiessa myös tilan varauksesta, puh. (03) 219 0705. Sinulle ilmoitetaan työvuorossa oleva oman seurakuntasi pappi, jonka kanssa voit sopia toimituksen yksityiskohdista.
Kastepaikka voi olla kirkko, koti, seurakuntakoti tai jokin muu sopiva tila. Kaste voidaan toimittaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä.
Lue lisää evl.fi sivuilta.