Seurakunta tukee kasvatusta
Seurakunta tukee merkittävällä tavalla lasten kristillistä kasvatusta, eettistä ja tapakasvatusta. Päiväkerhot tavoittavat enemmistön niistä lapsista, jotka eivät ole päiväkodeissa.
Jos kirkolla ei olisi taloudellisia mahdollisuuksia niin laajaan kasvatustyöhön kuin mitä se nyt harjoittaa, jäisi tärkeä osa perusarvojen siirtoa seuraavalle sukupolvelle paljon heikommalle. Vuonna 2006 Tampereella luterilaisten seurakuntien päiväkerhoissa kävi kaikkiaan runsaat 750 lasta.
Subjektiivinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon ja kunnille velvoitteeksi tullut esiopetus ovat laskeneet päiväkerholaisten määrää. Tämän vastapainoksi seurakunnat ja kunnallinen päivähoito tekevät yhä enemmän yhteistyötä. Yhteistyömuotoina Tampereella ovat esimerkiksi Lasten katedraali ja päiväkotikummi-toiminta, jossa kummi tukee päivähoidon henkilökuntaa uskontokasvatuskysymyksissä.
Entistä suosituimpia ovat myös avoimet päiväkerhot, jonne vanhempi, isovanhempi tai vaikkapa perhepäivähoitaja tulevat lasten kanssa.
Kirkon varhaisnuosiso ja nuorisotyö tavoittaa vuosittain kymmeniä tuhansia nuoria. Seurakuntien ippukunnissa on yli puolet kaikista partiolaisista.
Suomalainen rippikoulu on luterilaisessa maailmassa ainutlaatuinen ilmiö. Rippikoulun käy 15-vuotiaista lähes yhdeksän kymmenestä nuoresta.