Tesoman kirkko

Tesoman kirkko vihittiin käyttöönsä helluntaina 1978. Hajanainen, 30 000 asukkaan Harjun seurakunta sai kipeästi tarvitsemansa monipuolisen toimintapisteen keskelle Tesoman lähiötä. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Olavi Suvitie.

Kirkko on rakennettu punatiilestä männikköiselle kankaalle, lähelle luontoa. Luonnonläheisyys tuntuu myös itse kirkkosalissa, josta avautuu suuri ikkuna suoraan mäntymetsikköön.

Tesoman kirkko on monitoimitila. Varsinaiseen kirkkosaliin mahtuu sata henkeä, mutta yhdistämällä seurakuntasalin ja rippikoululuokan jumalanpalvelukseen voi osallistua 350 sanankuulijaa.

Nyt näemme kuin kuvastimessa - silloin kasvoista kasvoihin on nimeltään taiteilija Laila Pullisen suunnittelema kärsivän Kristuksen hahmoinen reliefi, joka hankittiin kirkon alttariveistokseksi. Teos on valettu messinginvärisestä pronssivaluseoksesta ja painaa 500 kiloa.

Kirkkosalin 12-äänikertaiset urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas. Helmi Vuorelma Oy:n toimittamat kirkkotekstiilit on lahjoittanut opettaja Hilppa Lilja.

Kellotapulin kelloihin on kaiverrettu tekstit Jumala on rakkaus ja Jolla on korvat, se kuulkoon.

Alakerran tiloineen Tesoman kirkko tarjoaa pesäpaikan lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille.

Hiljaisen viikon elämyksellisen kärsimystien Via Dolorosan kulkee vuosittain noin 2 500 ihmistä.

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111

Tesoman kirkko

Tesomankuja 5, 33310 Tampere
p. (03) 344 3148

Avoinna
Avoinnan toiminnan mukaan

Ajoohje

  1. Tesoman valtatieltä käännytään Raiskionkadulle, ristetyksessä on kirkon opaste.
  2. Raiskionkadulta käännytään ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle (noin 50 metriä valtatieltä).
  3. Tien päässä on vasemmalla parkkipaikoja.

Tesoman kirkko on Länsiportin kauppakeskuksen takana.

Kirkon panoraama

Jos et näe panoraamaa, koneeseesi
ei ole asennettu QuickTime-ohjelmaa.
Ilmaisen QuickTimen voit hakea Applen sivuilta