Messukylän vanha kirkko

Tampereen vanhin rakennus
Messukylän vanha kirkko on Tampereen vanhin rakennus, ja se on rakennettu katolisella keskiajalla.

Ennen tätä Pyhälle Mikaelille omistettua kivikirkkoa paikalla on luultavasti seissyt vajaan sadan vuoden ajan puinen kirkko. Tätä olettamusta tukee mm. se, että kirkossa säilyneiden pyhimystenkuvien on todettu olevan peräisin 1430-40 -luvuilta. Pyhän Mikaelin, Pyhän Jaakobin ja oletettavasti Pyhälle Olaville omistetut kuvat ovat yhä kirkossa. Ristiinnaulitun kuva on sijoitettu alttarille.

Messukylän kirkko on keskiaikaisten kivikirkkojemme tyyliä. Sakariston päädyn ulkokoristelu ruusukkeineen ja risteineen liittää kirkon tyyliltään Satakunnan muihin kirkkoihin.

Kirkko on elänyt monia kukoistuksen aikoja. Mm. 1600-luvulla sen seinät koristeltiin laastipinnalle tehdyillä maalauksilla, joita on vielä nykyisinkin siellä täällä nähtävissä. Kirkkoon hankittiin myös kellot. Kirkon sisätiloja hallitsee kirvesmiehen työn taidokas jälki, sillä eräjärveläisen kirkonrakentajan työ on säilynyt tähän päivään saakka.

Vilja-aittana
Tuomiosunnuntaina 1879 - uuden kirkon valmistuttua - kivikirkossa pidettiin viimeinen jumalanpalvelus. Kirkko jäi vuosikymmeniksi unohduksiin, sitä käytettiin mm. vilja-aittana. 1900-luvun alussa kirkkoa entistettiin ja kuluneiden vuosikymmenien aikana siellä on suoritettu erilaisia säilymistä edistäviä korjauksia. Uuden kirkon korjaustyön aikana vanhassa kirkossa pidettiin myös jumalanpalveluksia, mm. joulujumalanpalvelus.

Suosittu vihkikirkko
Messukylän vanha kivikirkko on edelleen käytössä ja avoinna vain kesäaikana, koska siellä ei ole lämmitystä. Kesäsunnuntai-iltapäivien hartaudet keräävät väkeä kauempaakin. Kirkko on myös suosittu vihkiäisten pitopaikka. Matkailijat hiljentyvät kirkon tunnelmaan vuosisatojen takaa.

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111

Messukylän vanha kirkko

Kivikirkontie 2, 33700 Tampere
puh. (03) 363 0018

Aukioloajat

Talvikautena 1.9-30.4.
Suljettu

Kirkon panoraama

Jos et näe panoraamaa, koneeseesi
ei ole asennettu QuickTime-ohjelmaa.
Ilmaisen QuickTimen voit hakea Applen sivuilta