

Kansainvälinen toiminta ja lähetystyö
Tampereen seurakuntien kansainvälisen toiminnan puitteissa tehdään ja tuetaan lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa sekä hoidetaan ekumeenisia suhteita sisarkirkkoihin.Kv-diakonia on osa kirkon tehtävää
Kansainvälinen diakonia on kärsivien tai puutteessa elävien ihmisten aineellista ja henkistä auttamista. Samanaikaisesti diakoniatyö pyrkii muuttamaan vääristyneitä rakenteita ja asenteita. Kansainvälinen diakonia on olennainen osa kirkon tehtävää.Käytännössä kansainvälinen diakonia on kehitysyhteistyötä, katastrofi- ja pakolaisapua sekä kirkkojen välistä yhteistyötä. Työn päämääränä on ihmisten kärsimysten lievittäminen ja heidän elämänmahdollisuuksiensa parantaminen.
Seurakuntiemme tärkein yhteistyökumppani on Kirkon Ulkomaanapu. Taloudellinen apu kanavoidaan usein sen kautta.
Kirkon Ulkomaanapu netissä sivulla www.kirkonulkomaanapu.fi
Lähetystyö on seurakunnan perustehtävä
Lähetystyöhön kuuluu evankeliumin julistaminen, palveleminen sekä
taloudellisen, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden
lisääminen. Lähetystyössä autetaan koko ihmistä henkisesti,
hengellisesti ja aineellisesti. Ihmisiä autetaan eri puolilla maapalloa
lähellä ja kaukana.
Lähetystyössä tarvitaan lähettäjiä...
Lähettäjät lähettävät lähetystyöntekijät matkaan omasta seurakunnastaan maailmalle. He rukoilevat lähetystyöntekijöiden puolesta ja muistavat heitä posteilla ja maileilla ja pienillä paketeilla.
Lähettäjät voivat kokoontua yhdessä lähetyspiireihin ja he keräävät varoja esim. lipaskeräyksillä ja myyjäisillä tai tekemällä tuotteita Lähetyskauppa Taskuun.
Tekijöiden lisäksi tarvitaan sellaisia
lähettäjiä, jotka ostavat näitä tuotteita tai tukevat muuten
lähetystyötä taloudellisesti.
...ja lähtijöitä
Lähtijöitä eli lähetystyöntekijöitä tarvitaan ympäri maapallon. Seurakunnat solmivat lähetysjärjestöjen kanssa nimikkosopimuksia lähetystyöntekijöiden tukemiseksi. Lähetysjärjestöt rekrytoivat ja perehdyttävät omat lähtijänsä. Laidan "nimikkolähetit" sivulta löytyvät niiden lähetysjärjestöjen sivut, joiden kautta lähetystyöntekijöitä on tällä hetkellä töissä Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien lähettämänä.
Tuettavat lähetysjärjestöt
Seurakunnat tukevat järjestöjen palvelukseksessa työskenteleviä lähettejään ja kohteitaan. Tuki on taloudellista ja esirukoustukea sekä molemminpuoleista yhteydenpitoa.
Järjestöjen lyhenteet nimet ja nettiosoite:
- ELK, Evankelis-luterilainen lähetysyhdistys Kylväjä, www.flom.fi
- SANSA, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat, www.sansa.fi
SEKL, Suomen evankelis-luterilainen Kansanlähetys, www.sekl.fi - SLEY, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, www.sley.fi
- SLS, Suomen Lähetysseura, www.mission.fi
- SPS, Suomen Pipliaseura, www.bible.fi
- LML, Luterilainen maailmanliitto, www.lutheranworld.org
- MAF, Misson Aviation Fellowship, www.maf-finland.org, lähetyslentotyöjärjestö
- OM, Operaatio Mobilisaatio, www.fin.om.org , kansainvälinen ekumeeninen lähetysjärjestö
Maailmassa on yli 63 miljoonaa luterilaista, joista alle 200 000 asuu
Tampereella.
Yhteyttä luterilaiseen maailmaan pidetään yllä muun muassa ystävyyseurakuntatoiminnan avulla.
Yhteyttä luterilaiseen maailmaan pidetään yllä muun muassa ystävyyseurakuntatoiminnan avulla.
Artikkelit:
- "Minä vaan rakastan niitä ihmisiä syvästi" - hengellistä ja sosiaalista työtä Venäjän vankiloissa
- "Tuntuu hyvältä lähteä siunattuna" - lähetti Erne Hakalan ajatuksia


