Etsimme tämän seurakuntayhtymän parasta
Iloinen puheensorina täytti ilman, kun Tampereen seurakuntien henkilöstö pääsi kuulemaan ja keskustelemaan edellispäivän kapitulin ehdotuksesta rakenneratkaisuksi.
Iloinen puheensorina täytti ilman, kun Tampereen seurakuntien henkilöstö pääsi kuulemaan ja keskustelemaan edellispäivän kapitulin ehdotuksesta rakenneratkaisuksi.
Päällimmäiset arviot oli ehditty jo sulattaa, kun tiedettiin, että kapituli oli päätynyt 4+1 -malliin. Tämä ehdotus lähetetään myös kirkkohallitukseen lopullista päätöksentekoa varten.
Pitkään oli ollut tiedossa, että henkilökunnan enemmistö on tyytyväisiä
neljän seurakunnan malliin. Se kuului myös kapitulin jäsenille annetuista
taputuksista – kapituli on tehnyt pitkin matkaa hyvää työtä .
– Sen sijaan
monille luottamushenkilöille tämä päätös oli iso pettymys, josta voi olla vaikea
päästä eteenpäin hiippakuntadekaani Ari Hukari toteaa.
– Mutta näin olisi ollut minkä muun mallin kanssa tahansa. Esimerkiksi emme
olisi millään voineet mennä pientä vähemmistöä edustavan ryhmän taakse, tähdensi
Ari Hukari.
– Myöskään valtuuston viimeinen päätös, 6+1-malli ei olisi
mielestämme tuonut niitä etuja, joita 4+1 –mallilla voidaan saavuttaa.
Ari
Hukari tähdensi myös, että kapituli on oikeustoimikelpoisena hallintoelin, joka
voi päätyä kuin eri kannalle kuin yhteinen kirkkovaltuusto.



