Sisar Irenen saarnat
Usko, niin maailma pelastuu?
Hyvinkään ampumatapaus toukokuun lopulla järkytti koko Suomea. Kysyttiin, miten tällaiset teot voitaisiin estää ennakolta. Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) kantaa asiaan kysyttiin mm. Radio Dein haastattelussa, jossa hän kommentoi laajemminkin ampumatapauksia ja perhesurmia. Ministerin mukaan hengellisellä heräämisellä on yhteys kansalaisten hyvinvointiin, koska herätyksen kokenut ihminen kantaa vastuunsa niin ihmisten kuin Jumalan edessä toimimalla rakentavasti eikä tuhoavasti.
Kirkkohistoria osoittaa, kuinka tuhoavaa oikean uskon harjoittaminen voi käytännössä olla, onhan kristinuskon nimissä käyty uskonsotia, joissa on tuhottu toisuskoisia. Raadollisuutta löytyy myös herätysliikkeidemme piiristä, tästä esimerkkinä yhdessä herätysliikkeessämme paljastunut laaja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Usko ei ole automaatti, josta seuraisi väistämättä hyviä tekoja. Ja kääntäen: hyviä tekoja tehdään myös muulla kuin kristillisellä arvopohjalla. Islaminuskoiset tai ateistit ovat lähtökohtaisesti yhtä vastuullisia tai moraalisia kuin mekin, vaikka koodi on toinen.
Se että ihmiset eivät tapa toisiaan, perustuu yleiseen eettiseen koodiin yhteiskunnassa, ei uskonnolliseen vakaumukseen.
Ministerin näkemys on myös individualistinen. Sen mukaan henkilökohtaisesta uskosta seuraa yksilön omakohtainen vastuu – ”usko, niin maailma pelastuu”. Tämän logiikan mukaan tuhoavasti toimiva ihminen, kuten Hyvinkään nuori ampuja, on sisimmältään vastuuton ja kieroon kasvanut – ja kasvatettu. Harvoin kuitenkaan löydetään aukotonta selitystä näille teoille, vaan kerta toisensa jälkeen joudutaan ihmettelemään, kuinka niin ”tavallinen” henkilö päätyy näin tuhoisaan tekoon. Riskikäyttäytymistä voidaan toki listata patologisten piirteiden luetteloiksi, mutta niidenkin ennustusvoima on suhteellisen heikko.
Tuhoava toiminta kertoo aina jotakin myös yhteisöistä ja niissä koetusta ulkopuolisuudesta ja osattomuudesta. Poissulkeminen ryhmän jäsenyydestä on myös osa monen nuoren arkipäivää. Herätystä tarvitaan. Kristittyinä, kirkon jäseninä ja seurakuntalaisina tarvitsemme herätyksen tuulia, jotka pyyhkivät meistä pois, brasilialaisen isän, Dom Hélder Câmaran sanoin, ”puhtaan omantunnon rauhan”. Jos näin tapahtuisi, kysyisimme ehkä itseltämme: Missä olimme silloin, kun näin pääsi tapahtumaan?
Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi
On mielenkiintoista, kuinka mittaat uskon arvoa hyvistä teoista käsin: toki siitä näkökulmasta ateismin teismin ero typistyy "eri koodiin".
Näissä ampumisissa ei kuitenkaan mielestäni edes ole kyse "hyvän teon puuttumisesta" vaan tyhjyydestä, johon ministerikin uskoo Jeesuksen Kristuksen olevan paras lääke. Usko häneen, jos ei nyt estä pahuutta, antaa itselleen tekijälle eväät siirtä eteenpäin katumuksen kautta ja yhteisölle eväät käsitellä tapahtunutta. Uskova voi hyvin vastata kysymykseen "missä olin silloin kun tämä pääsi tapahtumaan": valvoin rukouksessa, ja itsensä Jumalan suusta kuulin totuuden syntiinlangenneesta maailmasta. Siinä ainoa lääke - ainoa koodi - on Jeesus Kristus.
On parempi tehdä hyviä tekoja sellaisen uskonnollisen vakaumuksen puitteissa, joka kannustaa hyvyyteen. Jos tekee hyviä tekoja ateistiselta pohjalta, herää kysymys, ovatko ne todella hyviä, mitä ylipäätään ovat hyvä ja paha, kuka ne määrittelee, kuka kannustaa ateistia "hyviin" tekoihin.
Uskolla on väliä. Se, että uskova ihminen ei tapa toisia, on hänen uskoonsa vaatimuksena piirretty. Se, että ateisti ei tapa toisia, on hänen "uskonsa" lähtökohdan mukaan sattuma, ihan kiva nyanssi. Mieluummin elän uskovana ministerin ohjeen mukaan, teenpä sitten hyvää tai pahaa, ainakin uskoni kertoo minulle, mitä kulloinkin teen, milloin on todella omantunnon rauhan paikka, milloin katumuksen aika. Tässä on uskon arvo.