Uutiset ja media
Kuva: Rami Marjamäki

"Jee, mä onnistuin"

Myyntipäällikkö Kati Karjalainen tekee vapaa-aikanaan Suurella Sydämellä –vapaaehtoistyötä.

 

”Olin miettinyt paljon, mikä elämässä on oikeasti tärkeetä. Vapaaehtoistyö tuntuu mielekkäältä tavalta viettää vapaa-aikaa. Alun perin osuin Suurella Sydämellä –sivuille oikeastaan vahingossa. Kiinnostuin heti, että mikäs juttu tämä oikein on ja otin aika lailla heti yhteyttä.
Olen nyt ollut mukana digiboksiringissä. Käyn lähinnä vanhojen yksin asuvien ihmisten kodeissa opastamassa laitteiden käytössä ja asentamassa digibokseja.
Välillä olen käynyt paljon ja välillä, jos on vaikka töissä kiireistä, niin harvemmin. Se rinki on hyvä, kun voi myös kieltäytyä ilman huonoa omaatuntoa. Voi luottaa siihen, että jos ihminen on pyytänyt apua, niin sinne menee aina joku.
Aika monesti tulee sellainen tunne, että se telkkari on yksinäiselle ihmiselle tärkeä ajanviete.
En ole saanut mitään erityistä koulutusta tätä varten, mitä nyt asentanut omat laitteeni. Tosi yksinkertaistahan se on, mutta muistan hyvin, kuinka ensimmäinen tilanne oli jännittävä. Siitä tuli sellainen olo, että jee, mä onnistuin.
Suurella Sydämellä –sivuilta löysin myös Mummon kammarin ja nyt minulla on omamummo, jota käyn katsomassa aina sunnuntaisin. Hänen kanssaan jutellaan ja kahvitellaan. Käydään läpi viikon kuulumiset ja välillä kävellään. Pari tuntia siinä aina vierähtää.
Näissä vapaaehtoistöissä olen itse kokenut sen, että kun toiselle tulee hyvä mieli niin siitä tulee itselle hyvä mieli moninkertaisesti.”


Tulosta sivu

Faktat:

  • 115 palkattua työntekijää (diakonia + yhteiskuntavastuu)
  • 1800 vapaaehtoista
  • Diakonian toiminnot ovat asiakkaille edullisia tai maksuttomia

Vapaaehtoistyön kanavat:


Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi