Perheneuvontatyön johtokunnan tehtävänä on
1. johtaa, kehittää ja valvoa perheasiain neuvottelukeskuksen toimintaa,
2. valvoa Palvelevan puhelimen toimintaa Tampereella,
3. pitää yhteyttä ja kehittää työalaansa liittyvää yhteistyötä
paikallisseurakuntien, seurakuntayhtymän muiden yhteisten työmuotojen ja
toimialueen seurakuntien kanssa,
4. huolehtia työalansa yhteyksistä hiippakunnan ja koko kirkon puitteissa
työalallaan tapahtuvaan toimintaan,
5. pitää yhteyttä työalallaan toimiviin viranomaisiin, yhteisöihin ja järjestöihin,
6. laatia yhteiselle kirkkoneuvostolle seuraavaa vuotta varten
toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus ja kolmea vuotta koskeva
toiminta- ja taloussuunnitelma sekä edellisen vuoden toimintakertomus,
7. vastata hyväksytyn toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumisesta,
8. ottaa ja irtisanoa toimialansa viranhaltijat ja työntekijät perheneuvontatyön
johtajaa lukuunottamatta sekä suorittaa muut henkilöstöhallintoon liittyvät
tarpeelliset tehtävät,
9. hyväksyä vuosittain toimialansa henkilöstön kehittämissuunnitelma,
10. tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja yhteiselle kirkkoneuvostolle ja muille
seurakunnallisille elimille johtokunnan toimialan asioissa,
11. vahvistaa viranhaltijoiden toimenkuvat,
12. tehdä toimialaansa koskevat sopimukset talousarvion puitteissa,
13. asettaa tarvittaessa toimikuntia, sekä
14. suorittaa muut yhteisen kirkkoneuvoston sille antamat tehtävät.
Perheneuvonnan johtos. 31.5.2007 (pdf) (15.9 KB)