

Toimintaa eri kielillä
Tampereen ev.lut. seurakunnat tarjoaa säännöllistä toimintaa englanniksi, venäjäksi ja kiinaksi. Lisäksi silloin tällöin on tilaisuuksia, joissa puhutaan daria, kurdia ja arabiaa.
Tampereella asuu noin 10 000 ihmistä, jotka eivät puhu suomea tai ruotsia äidinkielenään. Eri maiden kansalaisia Tampereella on noin 125 eri valtiosta ja puhuttuja kieliä on vielä hieman enemmän, noin 130. Täällä puhutuimpia kieliryhmiä ovat suomen ja ruotsin jälkeen venäjä, arabia, englanti, viro, kiina, persia, kurdi, vietnam, turkki, saksa ja albania.
Kirkko haluaa työssään tukea monikulttuurisia perheitä ja erilaisista syistä tänne muuttaneita ihmisiä.
Maahanmuuttajatyö on osa seurakunnan kansainvälistä työtä. Se perustuu lähimmäisenrakkauteen ja kristillisille arvoille. Toiminnassa voi olla mukana, vaikkei olisi kristitty. Jokainen ihminen on Jumalan luoma, joten jokaista ihmistä tulee kohdella, kuten toivoisimme itseämme kohdeltavan. Tavoitteena on auttaa Tampereelle tulleita maahanmuuttajia kotoutumisessa, työllistymisessä ja oman yhteisön löytämisessä. Varsinaisen monikulttuurisen toiminnan lisäksi kaikki maahanmuuttajat ovat tervetulleita myös seurakuntien suomen- ja ruotsinkieliseen toimintaan.


