Kirkot ja muut tilat

Vanha kirkko ulkokuva

Vanha kirkko

Yhteystiedot, sijainti kartalla ja lisää kuvia kirkon tilasivulla

 

Uusklassinen ristikirkko

Nykyisin Vanhan kirkon nimellä tunnettu kaupungin ensimmäinen kirkko rakennettiin 1824 ja vihittiin käyttöön 11.4.1825.

Tyyliltään uusklassisen ristikirkon suunnitteli maan rakennusasioita silloin valvoneen intendenttikonttorin päällikkö, italialaissyntyinen Carlo Bassi. Sitä ennen kaupunkilaiset olivat saaneet tyytyä Tammerkosken kartanon väentuvasta muodostettuun vaatimattomaan saarnahuoneeseen.

 

Kirkon rakentamista olivat viivyttäneet kiistat kirkon paikasta ja materiaalista sekä kaupunkilaisten yleinen köyhyys, jonka nojalla esivalta oli myöntänyt poikkeusluvan puukirkon rakentamiseen vastoin Messukylän kirkkoherran ja hänen kannattajiensa taipumatonta tahtoa.

Kellotapuli

Kartanon kellarin paikalle Kauppakadun päätekohtaan rakennettiin 1828-1829 Carl Ludvig Engelin suunnittelema kellotapuli, johon sijoitettiin kaksi kirkonkelloa. Kirkko sai vuonna 1831 kaunistuksekseen R. W. Ekmanin maalaaman, Kristusta Getsemanessa esittävän alttaritaulun, ja muutamaa vuotta myöhemmin tapuliinsa kaupungin ensimmäisen julkisen ajannäyttäjän, ilmajokelaisen Juha Jaakonpoika Könnin valmistaman yksiviisarisen tornikellon. Sellaisena, yhä vain tunnit osoittavana, se antaa tämän päivän hätäiselle ohikulkijalle terveellisen aiheen kysyä kiireen tarpeellisuutta.

 

Uudistus- ja remonttityöt

Kaupungin kasvaessa kirkko kävi pian ahtaaksi. Vuonna 1847 kirkkoa laajennettiin pidentämällä kuorisakaraa ja rakentamalla poikkisakaroihin parvekkeet. Vuotta myöhemmin valmistuivat Anders Thulén rakentamat urut.

 

Uuden eli Aleksanterin kirkon valmistuttua 1881 puukirkko jäi ensin kylmilleen, mutta 1890-luvulla sen asua jo uudistettiin uusrenessanssin hengessä. Kirkon nykyinen ulkovuoraus on tältä ajalta. Vuosina 1953-1954 kirkko peruskorjattiin ja palautettiin lähes alkuperäiseen klassiseen asuunsa Nils Erik Wickbergin laatiman suunnitelman mukaisesti. Muun muassa sivulehterit poistettiin.

 

Alkuvuodesta 2000 kirkko maalattiin sisältä, alttariosa järjesteltiin uudelleen, koristeellinen saarnatuoli (vuodelta 1841) konservoitiin ja sakastin pinnat entisöitiin.

 

Vanhan kirkon puiset julkisivut, ikkunat ja ovet sekä puiset portaat kunnostettiin ja maalattiin vuonna 2011.  P

uiston puolelle rakennettiin Museoviraston hyväksymä invaluiska, jonka on suunnitellut arkkitehti Hanna Lyytinen. Puuosat käsiteltiin huolellisesti, jotta uusi maali pysyisi seinissä mahdollisimman hyvin. Kirkon seinät ovat höylättyä lautaa, ja ne on uusina kyllästetty vernissalla, ja näistä syistä maali ei tartu lautoihin kovin hyvin.  Maalina käytetettiin perinteitä kunnioittaen pellavaölymaalia. Julkisivun yksityiskohdat kunnostettiin niin, että vettä ei pääse rakenteisiin. Julkisivu kunnostettiin seurakuntien omien vakituisten ja kausityöntekijöiden sekä Tampereen ammattiopiston pintakäsittelylinjan opiskelijoiden voimin. Myös kirkon ovet ja ikkunat kunnosteettiin ammattiopistolla oppilastyönä. Kirkko maalattiin edellisen kerran vuosina 1996 ja 1983.

Ruotsalaisen seurakunnan ja maahanmuuttajien kirkko

Vanha kirkko on tänä päivänä Tampereen ruotsalaisen seurakunnan kotikirkko. Tämän vuonna 1926 perustetun, väkiluvultaan kaupungin pienimmän mutta pinta-alaltaan suurimman seurakunnan jumalanpalvelukset alkavat siellä pyhäpäivisin klo 10.30. Huom! Remontin ajan jumalanpalvelukset pidetään Finlaysonin kirkossa.

Myös kaupungissa asuvat maahanmuuttajat ovat ottaneet kirkon jumalanpalveluspaikakseen: kellot kutsuvat englanninkieliseen messuun sunnuntaisin klo 16. Silti Vanha kirkkokin kokoaa tilaisuuksiinsa enimmältään suomenkielisiä. Muiden keskikaupungin kirkkojen tapaan se on myös suosittu vihkikirkko. Kirkossa on nykyisin 310 istumapaikkaa.


Tulosta sivu
Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi