Vaalean ja matalan puisen kirkkorakennuksen tummien ovien yläpuolella on ruskeapuinen risti.
Härmälän kirkko. Kuva Juha-Pekka Aaltonen

Härmälän kirkko

Talvitie 26, 33900 Tampere
p. 050 408 7759

Härmälän kirkko on Tampereen Härmälässä sijaitseva kirkko. Aluksi paikalle on rakennettu pappila- ja seurakuntatalorakennukset. Elokuussa 1972 niiden yhteyteen valmistui kirkkosali. Vieressä oleva pylväsrakenteinen kellotapuli on vuodelta 1949.

Tutustu historiantutkija Mikko Pollarin kirjoittamaan Härmälän kirkon tarinaan tästä.


Kirkon 360-virtuaaliesittely


Historia

Omakotitaloalueen keskellä sijaitseva Härmälän kirkko rakennettiin vuoden 1953 seurakuntajaossa perustetun seurakunnan pääkirkoksi. Nykyään kirkko on Tampereen eteläisen seurakunnan alueella. Se on rakennettu kahdessa osassa: 1949 valmistuneiden pappila- ja seurakuntatalorakennusten yhteyteen valmistui elokuussa 1972 kirkkosali. Rakennuksen on suunnitelleet Elma ja Erik Lindroos.

Vieressä sijaitseva pylväsrakenteinen kellotapuli on vuodesta 1949 lähtien toiminut kauas erottuvana tunnusmerkkinä.

Alttariristinä on metallipakotustyö, jonka ovat toteuttaneet Ipi ja Pekka Pyhältö.

Kirkkosalin valmistumisen yhteydessä hankittiin myös kaikki neljä väriä käsittävä kirkkotekstiilisarja: antependium (alttarivaate), kalkkiliina ja kirjaliina. Sarjan suunnitteli arkkitehti Anja Savolainen.

Pitkäperjantaina käytettävän saarnatuolin mustan kirjaliinan suunnitteli Härmälän seurakunnan kappalainen Markku Isotalo ja valmisti Kirsti Rikala.

Monipuolisten tilaratkaisujensa ansiosta kirkko palvelee niin arkitoiminnassa kuin jumalanpalveluksissakin. Seurakuntasali voidaan liittää taitto-oven ansiosta kirkkosaliin, jolloin suurikin väkimäärä mahtuu hyvin.


Tapahtumia

JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Messu su 8.2.2026 klo 10Härmälän kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Vauvakirkko su 8.2.2026 klo 15Härmälän kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Messu su 15.2.2026 klo 10Härmälän kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Messu su 22.2.2026 klo 10Härmälän kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Messu su 1.3.2026 klo 10Härmälän kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
JumalanpalvelusJumalanpalvelus

Earth Hour -messu la 28.3.2026 klo 20.30-21.30Härmälän kirkko

JumalanpalvelusJumalanpalvelus
KonserttiKonsertti

Musiikkia Taivaan Täydeltä: Lauluja Ristin tiestä, Severi Laakso pe 3.4.2026 klo 18Härmälän kirkko

KonserttiKonsertti